9.3.2016

Leväsen hätämajoituskeskuksen asukkaita ja ohjaajia yhteisessä potretissa. istumassa Sarmad Abdulsattar Shatti (vas.), Mohammed Khaluuf Saluum, Ahmed Awad Ajmi,  Taha Sami Nayyef, Barnabe Koko, Naji Habeeb Owaid, Sari, Idris Hammadi Ali ja Abbas Ali Hassan. Seisomassa: Saif Ahmed Hamid, Riitta, Mahir Salman Khalef ja Hussein Malik Jaber.

Leväsen hätämajoituskeskuksen asukkaita ja ohjaajia yhteisessä potretissa. Istumassa Sarmad Abdulsattar Shatti (vas.), Mohammed Khaluuf Saluum, Ahmed Awad Ajmi, Taha Sami Nayyef, Barnabe Koko, Naji Habeeb Owaid, Sari, Idris Hammadi Ali ja Abbas Ali Hassan. Seisomassa Saif Ahmed Hamid, Riitta, Mahir Salman Khalef ja Hussein Malik Jaber.

Oudot asiat Suomessa: tasa-arvo, naisen vahva asema, kamalat paikat eli vanhainkodit sekä aikataulussa ajavat linja-autot ja äänettömät matkaajat niiden sisällä

Teksti ja kuva: Mervi Makkonen

Asukaskokous, tuo jokaisen viikonlopun aloittava, ja kaikkia mahdollisia tunteita ärtymyksestä iloon herättävä rituaali, on juuri päättynyt Setlementti Puijolan ylläpitämässä Leväsen hätämajoituskeskuksessa Kuopiossa.

Asukkaat siirtyvät lounaalle ja sieltä huoneisiinsa, aulan nojatuoleihin, television alla olevaan wifi- verkkoon, kaupungille.

Asukkaat kulkevat kaulakkain, paiskaavat kättä kohdatessaan. Iloinen, suomalaiskorvaan välillä kiivaalta kuulostava keskustelu sananmukaisesti täyttää tilaa. Yhdestä huoneesta kuuluu itämaisen tyylistä, arabiankielistä musiikkia. Rytmi rimmaa ruokailutilasta kantautuvan, pöytää vasten kopsahtavien pingispallojen ääneen.

Joku tanssii. Toinen puhuu puhelimessa perheelleen jonnekin kauas, meille tuntemattomaan.

Tämä on Leväsen arkea, sen elämää. Tavallaan jo jokapäiväistä ja totuttua, ja silti uutta, ihmeellistä ja välillä omituista – keskuksen asukkaille ja henkilökunnalle. Elämme arkea yhdessä, omia tapojamme uuteen jatkuvasti sovittaen, toisiamme ymmärtäen, tai ainakin sitä yrittäen.

”Taivas mikä työpaikka”, kiittää työnsä Leväsellä lopettanut harjoittelija henkilökunnalle jättämässään viestissä.

Kyllä, työ hätämajoituskeskuksessa on ainutlaatuista. Jokainen päivä oikeasti on erilainen. Koskaan töihin lähtiessä et voi tietää, mitä päivä tuo tullessaan. Ja vaikka työ on välillä raskasta, juuri siinä piilee työn suola. Tätä suolaa kutsutaan monikulttuurisuudeksi.

”Täältä puuttuu irakilainen hierarkia”

Juuri nyt kaikki asukkaat eivät poistu omiin puuhiinsa lounaan jälkeen. Pyynnöstäni osa asukkaista siirtyy käytävän värikkäille sohville. Puhumme kulttuureista, erilaisista tottumuksista ja niiden kohtaamisista.

Asukkaita tulee paikalle yllättävän paljon. Heitä tulee koko ajan lisää. He kaikki tahtovat puhua, paljon ja yhteen ääneen. On aika tehdä järjestys selväksi, enemmän suomalaiseksi: jokainen saa puhua, mutta yksi kerrallaan ja omalla vuorollaan.

Kysyn vuoroin asukkailta, vuoroin kahdelta Leväsen ohjaajalta, mikä toisessa kulttuurissa ihmetyttää, mikä ihastuttaa ja jopa vihastuttaa. Ja vastauksia tulee, jokaiselta kolmelta tunnealueelta.

Monelle Leväsen asukkaalle kaikkien ihmisten tasa-arvoisuus on uutta.

”Kun puhuu ihmisten kanssa, tuntee olevansa samalla tasolla. Ihmisten välillä ei ole hierarkiaa, joka Irakissa on läsnä lähes jokaisessa kohtaamisessa. Tämä yllätti minut positiivisesti, saan tuntea olevani ihminen”, sanoo Mohammed Khaluuf Saluum.

”Naisilla on täällä jopa valtaa”

Myös naisten ja lasten asema nousee esille lähes jokaisen asukkaan kommenteissa, kun kysyy suurinta eroa heidän kotimaansa ja Suomen välillä.

”Esimerkiksi rattaiden kanssa saa kulkea bussilla ilmaiseksi”, sanoo Ahmed Awad Ajmi, jolle tämä on selkeä merkki äitien ja lasten arvostuksesta ja siitä, kuinka heistä halutaan pitää huolta.

Abdulla Abdlbaqi Abbood on Ahmedin kanssa samoilla linjoilla:

”Täällä naisilla on todella vahva asema, jopa valtaa.”

”Ja naiset saavat itse päättää omista asioistaan”, Lisää Maher Salman Khalef.

Naji Habeeb Owaid painottaa, että myös islam puhuu tasa-arvosta.

”Kotimaassani se ei kuitenkaan toteudu. Täällä se todella on konkreettista, ja solidaarisuus vahvaa.”

Vanhusten kohtelussa suomalaisilla olisi kuitenkin Najin mukaan paljon parannettavaa.

”Vanhustenkoti on kamala paikka, missä ovat omaiset? Meillä Irakissa pidetään huolta heistä, jotka ovat aikaisemmin pitäneet huolta meistä”, Naji konkretisoi ajatustaan.

”Ihmiset katsovat oudosti, näkevät erilaisena”

Suomalaiset ovat hiljaisia, katsovat oudosti, kuin avaruudesta tulleita

Jos ovat turvapaikanhakijat yhtä mieltä suomalaisesta tasa-arvosta, niin yhtä mieltä he ovat myös suomalaisista. Siitä, kuinka suomalaiset ovat vaikeasti lähestyttäviä, osa ennakkoluuloisiakin. Esimerkiksi Ahmad Awad Aijmi kokee saavansa usein pitkiä katseita.

”Ihmiset katsovat oudosti. Näkevät minut erilaisena. Uskon, että tämä kohdistuu erityisesti turvapaikanhakijoihin.”

”Työntekijät täällä Leväsellä ovat kuitenkin mukavia. He käyttäytyvät kauniisti”, hän lisää.

Anbdulla Abdlbaqi Abboodin mielestä suomalaiset hymyilevät liian vähän.

”Kun tervehdin, minulle ei useinkaan vastata”, hän kiteyttää.

Varsinkin nuorten ihmisten lähelle pääsyn hän kokee vaikeana. Idris Hammadi Ali on kuitenkin sitä mieltä, että kaikki häneen tuntemansa suomalaiset ovat hyviä ihmisiä.

”Joskus ihmiset katsovat meitä kuin olisimme tulleet avaruudesta”, heittää päivää aikaisemmin Keuruulta Leväselle siirtynyt Sarmad Abdulsattar Shatti – pieni pilke silmäkulmassaan.

Naji Habeeb Owaid taas kertoo olevansa tyytyväinen_

”Kun täällä keskustelee ihmisten kanssa, kukaan ei kysy uskonnosta mitään. Irakissa se on kysymyksistä ensimmäinen.”

Abbas Ali Hassan taas arvostaa suomalaisten rauhallisuutta.

”Suomalaiset ovat rentoja ja puhuvat rauhallisesti. He myös kuuntelevat, mikä irakilaisille on joskus vaikeaa.”

”Linja-autot tulevat ja lähtevät ajallaan”

Leväsen hätämajoituskeskuksen ohjaajaa Saria ihmetyttävät aikaan ja äänen käyttöön liittyvät eroavaisuudet.

”Keskustelukulttuuri esimerkiksi irakilaisten ja suomalaisten välillä on valtava. Asukkaat puhuvat välillä todella kovaa. Keskustelussa on välillä vaikeaa pysyä mukana, koska he puhuvat myös toistensa päälle.”

Yhteisöllisyydestä voisimme Sarin mukaan ottaa asukkailta esimerkkiä.

”He menevät helpommin toistensa lähelle ja koskettavat.”

Asukkaiden ajan käytön hän kokee kuitenkin hankalaksi. Asukkaiden olisi hyvä oppia edes hieman suomalaista säntillisyyttä. Saif Ahmed Hamid on samaa mieltä:

”Esimerkiksi linja-autot tulevat ja lähtevät aina ajallaan, ja se on hyvä asia.

”Autot antavat myös jalankulkijoille tietä, mikä tuntuu hyvältä”, Hussein Malik Jaber lisää.

Myös toinen ohjaaja, itse pakolaisena Sudanista suomeen muuttanut Barnabe Koko pystyy oman kokemuksensa kautta samaistumaan niin asukkaiden kuin ohjaajien ihmettelyihin. Vaikeinta hänelle on ollut oppia suomalaisen ajankäytön täsmällisyyttä. Myös laskujen maksun hän kokee edelleen omituisena.

”Meillä Sudanissa ei lähetetty laskuja koskaan. Kaikki hoidettiin paikan päällä käteisellä”, hän selventää.

Myös suomalaisen hiljaisuuden esimerkiksi linja-autoissa hän on joutunut opettelemaan.

”Alussa huutelimme toisillemme bussissa. Suomalaiset eivät tästä kamalasti pitäneet”, Barnabe muistelee hymyillen.