28.4.2016

Kymmenet turvalonkerot kertovat kätevistä käsistä ja halusta auttaa. Turvalonkeroiden ympärillä Vehmertuvan työntekijä Tarja Pakanen (vas.), käsityökerhon puuhakkaat naiset Mira Kalliokoski, Tuula Miettinen ja Ulla Heimonen sekä Särkiniemen asukastuvalta kylässä ollut Liisa Suutari.

Kymmenet turvalonkerot kertovat kätevistä käsistä ja halusta auttaa. Turvalonkeroiden ympärillä Vehmertuvan työntekijä Tarja Pakanen (vas.), käsityökerhon puuhakkaat naiset Mira Kalliokoski, Tuula Miettinen ja Ulla Heimonen sekä Särkiniemen asukastuvalta kylässä ollut Liisa Suutari.

Vuoden käsityöhitti levisi myös Kuopioon: asukastuvilla virkataan nyt pieniä mustekaloja, joista on isosti apua. Vehmertuvalla tavoite on tehdä 100 turvalonkeroa pikkuruisille vauvoille KYSiin.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Virkkuukoukut ovat tänä keväänä liikkuneet vikkelään ja aivan erityisellä antaumuksella Vehmersalmen asukastuvan käsityökerhossa.

Kiinteää silmukkaa, piilosilmukkaa, ketjusilmukkaa… Täytteeksi askarteluvanua – ja turvalonkero on valmis.

Turvalonkero on pieni, pehmeä ja värikäs mustekala. Se on tarkoitettu – nimensä mukaisesti – tuomaan turvaa keskosvauvoille.

”Kun valmiina on sata turvalonkeroa, viemme ne Kuopion yliopistolliseen sairaalaan”, kertoo Ulla Heimonen, yksi Vehmertuvan keskeisistä puuhanaisista.

Turvalonkeroiden vieminen keskosille KYSiin onkin koko tekemisen tärkeä ydin. Keskoskaapissa oleviin vauvoihin joudutaan kiinnittämään tärkeitä hoitoletkuja, joita vauvojen pikkuruiset sormet hakeutuvat usein puristamaan. Mustekalan lonkeroihin tarttumalla vauva voi saada tärkeää turvallisuudentunnetta – ja letkut jäävät vapaiksi.

Turvalonkerot ovat tärkeitä keskosille

Ulla Heimonen kävi huhtikuun alussa näyttämässä KYSissä ensimmäisiä valmistuneita turvalonkeroita, ja vastaanotto oli innostunut, jopa riemastunut.

”Tarvetta on kuulemma paljon. Kun olemme saaneet sata turvalonkeroa valmiiksi, viemme ne KYSiin. Sen jälkeen virkkaustalkoomme jatkuvat”, Heimonen toteaa.

Teko-ohjeet ovat tarkat, silti jokainen turvalonkero on uniikki.

Teko-ohjeet ovat tarkat, silti jokainen turvalonkero on uniikki.

Turvalonkeron paras lanka on puuvillasekoitteinen lanka

Turvalonkeron paras lanka on puuvillasekoitteinen lanka

Ulla Heimonen kävi jo näyttämässä turvalonkeroita KYSissä – ja sai innostuneen vastaanoton. Mustekala on kiva ja tärkeä kaveri keskosten lisäksi myös perusterveelle vauvalle.

Ulla Heimonen kävi jo näyttämässä turvalonkeroita KYSissä – ja sai innostuneen vastaanoton. Mustekala on kiva ja tärkeä kaveri keskosten lisäksi myös perusterveelle vauvalle.

KYSin vastasyntyneiden teho-osaston vs. osastonhoitaja Paula Partanen vahvistaa käsityksen:

”Terve vastasyntynyt vauva hamuaa ympärilleen kovasti käsillään. Myös keskosella on sama perustarve. Keskoseen joudutaan kuitenkin kiinnittämään paljon johtoja ja letkuja, ja hoitajille on haaste valvoa, ettei vauva irrota niitä. Mustekalojen spiraalimaiset lonkerot ovat mainio hamuamiskohde vauvoille, ja erityisen tärkeitä ne ovat keskoselle”, Partanen toteaa.

Partasen mukaan turvalonkero on vauvoille aina henkilökohtainen.

”Kun vauva kotiutuu, turvalonkero lähtee mukaan. Mustekaloja voi antaa sekä perusterveille vauvoille että keskosille. Tarvetta lahjoituksille on siis koko ajan.”

Mustekaloja virkataan monella tuvalla

Turvalonkeroiden virkkaaminen keskosvauvoille sai alkunsa Ylen Porin toimituksen kampanjasta. Pian auttamisenhalu ja mustekalojen virkkaaminen levisivät muihinkin kaupunkeihin.

Turvalonkeroita on virkattu Vehmertuvan lisäksi myös muun muassa Länsi-Puijon, Särkiniemen ja Nilsiän  asukastuvissa. Asukastuvat ovat Kuopion kaupungin koordinoimaa toimintaa, jota Setlementti Puijola ohjaa. Puijola vastaa myös asukastupien henkilöstöhallinnosta.

Vehmertuvalle tieto turvalonkeroiden teosta ja niiden tarpeellisuudesta kiiri Helsingistä.

”Tyttäreni soitti ja kertoi, että nyt on keksitty hyvä idea. Minä porhalsin heti asukastuvalle kertomaan muille naisille. Siinä samassa etsimme netistä ohjeet virkkaamiseen”, Ulla Heimonen kertoo.

”On koskettavaa, että voimme tällä tavalla auttaa pieniä keskosia”, pohtivat Vehmertuvan käsityökerhon ydinryhmäläiset, joihin kuuluvat Heimosen lisäksi myös Mira Kalliokoski ja Tuula Miettinen.

”Hyvän tekeminen tuo aivan omanlaista iloa tekemiseen. Olemmekin suunnitelleet, että jatkossa meillä voisi aina olla menossa joku hyväntekeväisyyskampanja”, pohtii Vehmertuvan työntekijäTarja Pakanen.

Vieressä nyökkää Liisa Suutari, joka on Särkiniemen asukastuvan Katiskan käsityöryhmän aktiivinen puuhanainen ja joka piipahti kylässä Vehmertuvalla.

”Katiskassa on myös turvalonkeroita työn alla”, kertoo

Villalankaa ei saa käyttää

Koska turvalonkerot on tarkoitettu vauvojen kaveriksi keskoskaappiin, ovat teko-ohjeet ovat tarkat. Virkkaukseen ei käy esimerkiksi villalanka, sillä turvalonkerot pestään KYSissä 60 asteessa ennen kuin niitä voi antaa pikkuruisten keskosten hypisteltäviksi.

”Puuvillasekoite on hyvä lanka. Lonkerot ja mustekalan silmät pitää myös virkata hyvin kiinni. Mustekala täytetään hyvälaatuisella askarteluvanulla, joka kestää konepesun”, Mira Kalliokoski sanoo samalla, kun virkkuukoukku melkeinpä lentää hänen kätevissä sormissaan – ja pian on uusi turvalonkero valmis.

”Yhden tekemiseen menee pyöreästi tunti”, Tuula Miettinen toteaa.

Turvalonkeroita ei myöskään saa tehdä myyntiin. Ja sekin pitää ilmoittaa KYSiin, jos virkkaustyö on tehty taloudessa, jossa on eläimiä.

Luovuuskin on sallittua

Vaikka ohjeet ovat tarkat, on luovuus sallittu. Vehmertuvan pöydälläkin komeillee nyt noin 80 turvalonkeroa, joista jokainen on uniikki, ihan omanvärisensä. Persoonallisuutta luovat silmät – osa turvalonkeroista iskee silmää, osalla katse on hämmästelevä, muutamat ovat selvästi nukahtaneet.

Vehmersalmen käsityökerho kokoontuu kerran viikossa. Pöydän ympärille saattaa kokoontua kymmenisen naista – ja sitten ideat lentävät ja jalostuvat. Kun yksi tuo kiinnostavan käsityöohjeen, on se pian kaikkien kokeiltavana.

Yksi asia yhdistää kaikkia kerholaisia:

”Pitää olla tosi tärkeä meno, jotta kerhon jättäisi väliin. Asukastupa yhdistää meitä tärkeällä tavalla. Ilman asukastupaa ei turvalonkeroitakaan olisi syntynyt”, naiset toteavat.

Vehmertupa avattiin Vehmersalmen keskustaan reilut kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna käyntejä on ollut jo 1300. Toimintaa on joka päivä mummojumpasta teatteriin, sillä myös järjestöt käyttävät valoisaa paikkaa toimintaansa.