Tarinan vastaanottokeskuksen kellarihuoneesta tuli ompelijan työhuone. Yahya Rajabi ompelee tässä riihipaitoja, jotka nähdään tänä kesänä Tuntematon Sotilas -näytelmän sotilaiden yllä Koljonvirta Teatterissa.

Turvapaikanhakija Yahya Rajabi valittiin Koljonvirta Teatterin Tuntematon sotilas -näytelmän puvustustiimiin. ”Tämä valinta oli tietoinen kannanotto ryhmältämme, ja sopii hyvin Väinö Linnan sodanvastaiseen tarinaan”, sanoo ohjaaja Ismo Apell. Rajabin perheen elämä mullistui Suomessa – enää ei tarvitse pelätä talebanin ruoskaa.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Jykevä metallinen ompelukone surraa Tarinan vastaanottokeskuksen kellarihuoneessa Siilinjärvellä. Koneen ääreen on kumartunut afganistanilainen turvapaikanhakija Yahya Rajabi. Katse on keskittynyt, kun sormet ohjaavat vaaleaa puuvillakangasta koneen paininjalan alitse.

”Ammattimies on ollut asialla”, ruotivat ohjaaja Ismo Apell ja puvustaja Minna Tiukka Yahya Rajabin työnjälkeä näytelmän taustalavasteissa.

Kangaspalat saavat pian riihipaidan muodon.

Sivummalla ripustimissa roikkuu 18 valmista paitaa. Kaikki tilauksessa olleet 21 paitaa ovat nyt jo Iisalmen Mansikkaniemellä Koljonvirta Teatterissa.

Koljonvirta Teatteri tuo tänä suvena areenalle Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Luvassa on spektaakkeli, maakunnan kesäteattereiden odotetuin teos. Budjetti on 300 000, ja jälki sen mukaista.

Ohjaaja Ismo Apell on ostanut rekvisiitaksi raskasta kalustoa tankkia myöten. Kun Neuvostoliitto pommittaa, taustalla pauhaa Nightwishin musiikki. Äänentoisto hakee kesäteattereista vertaistaan muttei löydä. Dramatisoinnista vastaan alueen kesäteattereiden velho ja monitoimimies Antti Heikkinen, joka vilistää näyttämöllä Rokan roolissa.

Hetki ennen Tuntemattoman Sotilaan läpimenoa. Yahya Rajabi kertoo tarinaansa näytelmän tekijäporukalle, joka spontaanisti antaa aplodit kuultuaan turvapaikanhakijan taustoista.

Puvustus on tarkkaan mietitty. Paidat sotilaiden yllä ovat Yahya Rajabin ompelemia. Myös kenraalien takit ja housut ovat kokeneet Rajabin käsittelyssä muodonmuutoksia.

Apell ja puvustaja Minna Tiukka ovat tyytyväisiä Yahyan työnjälkeen.

”Kaikesta näkee, että asialla on ollut ammattimies”, Apell kiittää.

Ompelu irrotti ajatuksia arjen suurista huolista

Väinö Linnan yli kuusi vuosikymmentä sitten luomat hahmot heräävät jälleen henkiin – nyt Iisalmessa, Koljonvirta Teatterin näyttämöllä.

Turvapaikanhakija kesäteatterin puvustustiimissä – päätös on Ismo Apellin mukaan tietoinen kannanotto.

”Kun ehdotin asiaa, koko työryhmä piti ajatusta erinomaisena. Maailma kuljettaa meitä, ja moni pakolainen tulee sodan keskeltä. Turvapaikanhakija sopii näytelmämme taustatiimiin erityisen hyvin, onhan Väinö Linnan teos sodanvastainen.”

Yahya Rajabi on otettu siitä, että hänen taidoilleen löytyi käyttöä. Teatterin kautta hänelle järjestettiin ompelukoneet ja muut tarvikkeet, jotta ompelutyö mahdollistui vastaanottokeskuksessa.

”Oli hienoa saada tällainen mahdollisuus. Pääsin tekemään sitä mitä osaan. Samalla sain arkeeni muuta ajattelemista kuin perheeni epävarman elämäntilanteen”, Rajabi sanoo.

Pako Eurooppaan toteutui salakuljettajien avulla

Tarvittiin pitkä, vaivalloinen ja vaarallinen matka, ennen kuin Yahya Rajabi, 33, päätyi vaimonsa Somayeh Rajabin, 28, ja kahden poikansa kanssa Setlementti Puijolan ylläpitämään Tarinan vastaanottokeskukseen Siilinjärvelle.

”Olemme kiitollisia Suomelle. Olemme saaneet elää täällä pelottomina, ainakin väliaikaisesti. Suomalaiset ovat lahjoittaneet meille vaatteita, ja Tarinassa saamme erittäin hyvää suomen kielen opetusta”, Somayeh (vas.), ja Yahya Rajabi sanovat. Esikoinen Ali Sina on yhdeksän, kuopus Jassin pian kaksi vuotta.

Rajabit ovat kotoisin läntisestä Afganistanista Heratin kaupungista, joka pitkään on ollut jyrkkää islamilaislakia noudattavan taleban-sissiliikkeen hallitsema. Perheen lähtö pakomatkalle syksyllä 2015 oli hengenvaarallinen yritys, eikä tilannetta helpottanut, että kuopus Jassin oli matkan alkaessa kuukauden ikäinen.

Ensimmäinen etappi oli päästä Afganistanista Iraniin salakuljettajien avulla.

”Raja-alueella on paljon salakuljettajia. He kuljettavat huumeiden lisäksi ihmisiä – ja vaativat palvelustaan kunnon korvauksen”, Yahya Rajabi palaa matkan alkuun.

”Rooliasujen ompeleminen ei ollut vaikeaa, silti minua kiitetään. Se tuntuu ihmeelliseltä ja kivalta. Afganistanissa talebanit vain moittivat minua työstäni.”

Salakuljettajille piti maksaa etukäteen koko pakomatka, Kreikkaan asti. Neljä tonnia jokaiselta – Rajabit rikastuttivat salakuljettajia 16 000 eurolla.

Matka jatkui Iranin ja Turkin läpi kohti Egeanmerta ja sen yli Kreikkaan – samaa reittiä, jota sadat tuhannet pakolaiset kulkivat vuonna 2015 kohti Eurooppaa.

Vuoren ja meren ylitys jäivät uniin

Salakuljettajille pakolaisten kuljettaminen on hiottua bisnestä. Joka etapin jälkeen Rajabien perhettäkin odotti uusi mies. Nimenhuuto – ja matka jatkui eri autolla.

”Kun ompelen, ajatukseni siirtyvät edes hetkeksi pois perheeni epävarmasta tulevaisuudesta.”

Iranin ja Turkin rajalla vuoristo pitää ylittää jalan. Rajabit aloittivat urakkansa syksyisen illan pimennyttyä. Edessä oli kylmä yö – ja yhdentoista tunnin kävely liukkailla vuoristopoluilla.

”Meitä oli iso joukko, nelisen sataa pakolaista. Myös vauvoja ja vanhuksia”, Yahya Rajabi toteaa.

Pahin odotti edessä. Vesimatka Turkista Kreikkaan ei pyyhkiydy mielestä – eikä vaimon unista.

”Pieneen veneeseen ahdettiin kymmeniä pakolaisia. Oli pilkkopimeää, koska salakuljettajat halusivat lähteä liikkeelle aamuyöllä. Koko neljän tunnin matkan ajan pelkäsimme henkemme puolesta. Jassin oli pieni vauva…”, Somayeh Rajabi kertaa, kunnes itku keskeyttää puheen.

Edessä oli kylmä yö – ja yhdentoista tunnin kävely liukkaalla vuoristopolulla.

Selviydyttyään Saksaan Rajabit päättivät jatkaa Suomeen.

”Turvapaikanhakijoiden kesken liikkui tieto, että suomalaiset suhtautuvat pakolaisiin ystävällisesti. Kuulimme myös, että Suomessa kaikki lapset pääsevät kouluun. Se kuulosti liian hyvältä ollakseen totta.”

Suomessa Rajabit päätyivät ensin vastaanottokeskukseen Kuusamoon marraskuussa 2015. Tarinaan he muuttivat tämän vuoden tammikuussa.

Koulupojan kotimatka päättyi ruoskintaan

Suomessa moni asia yllätti. Eniten totuttelua vaati esikoispojan, nyt yhdeksänvuotiaan Ali Sinan koulunkäynti.

”On uskomatonta, että kun Ali Sina täällä lähtee kouluun, meidän ei tarvitse pelätä, palaako hän iltapäivällä hengissä kotiin. Suomen turvallisuus ja rauhallinen ilmapiiri ovat parasta, mitä elämässä voi olla”, Yahya Rajabi sanoo.

Hänen ensimmäinen oma kokemuksensa talebaneista liittyy juuri lapsuuden koulumatkaan.

”Autosta tuli mies, joka ruoski minut. Olin yhdentoista.”

”Olin palaamassa koulusta kotiin, kun huomasin auton seuraavan minua. Autosta tuli mies, joka ruoski minut.”

”Olin yhdentoista.”

Ruoska jätti pikkupoikaan jäljet, joista toipuminen vei aikaa.

”Sen jälkeen isäni ei päästänyt minua enää kouluun.”

Somayeh Rajabi on afgaaninaiseksi onnekas – hän kävi koulua kahdeksan vuotta.

”Halusin jatkaa, mutta isäni totesi, ettei koulunkäynnistä ole tytöille hyötyä.”

Sissien uhkaussoitot alkoivat pelottaa

Vartuttuaan Yahya Rajabi pääsi vaatetehtaaseen ompelijan pestiin. Ammattitaito kehittyi afgaaninuorukaisille tyypilliseen tapaan: työ opetti tekijäänsä. Rajabista tuli taitava ompelija – taito, jota talebanit eivät katsoneet hyvällä.

”Pelkäsimme henkemme puolesta.”

”Tehtaassa ommeltiin naisten vaatteita. Taleban-sotilaat sanoivat, ettei oikea mies ompele vaatteita naisille. He totesivat, että ottaessani naisen kehosta mittoja ompelua varten joudun koskettamaan heitä – ja että tämä on erittäin häpeällistä”, Rajabi kertoo.

Talebaneille sopivaa ei ollut sekään, että vaimo Somayeh opetti naapuruston tytöille lukemista ja kirjoittamista.

”Sain sisseiltä jatkuvasti uhkaussoittoja. He käskivät vaimoani lopettamaan opettamisen ja minun lähtevän tehtaasta. Soitot muuttuivat kerta toisensa jälkeen uhkaavimmiksi. Meno töihin alkoi pelottaa.”

Kasvata parta – tai maista ruoskaa

Elämä talebanien hallitsemassa Heratissa ei ole elämää, Rajabit sanovat. Arki on pelkoa, ja kiellettyjen asioiden lista on pitkä.

”Jos rohkenimme katsoa kotona televisiosta elokuvaa tai kuunnella musiikkia, yksi vahti kadulla siltä varalta, että talebanit tulevat”, Yahya Rajabi kertoo.

”Tyypillinen päivärangaistus: miestä ruoskitaan, kunnes hän luhistuu.”

Miesten on pidettävä turbaania, mutta esimerkiksi farkut ovat jyrkästi kiellettyjä.

”Farkut miellettiin osaksi amerikkalaista ja ylipäätään länsimaista elämäntyyliä.”

Suomessa Yahya ajaa tarkkaan partansa.

”Heratissa olisin parran ajettuani joutunut vankilaan tai saanut tyypillisen päivärangaistuksen.”

”Siinä miestä ruoskitaan selkään, kunnes hän luhistuu.”

”Naiselle talebanit eivät salli mitään”

”Naiselle mikään ei ollut sallittua”, Somayeh Rajabi huokaa ja kertoo, että yleisillä paikoilla naisen on pakko verhoutua burkhaan.

”Nainen ei saa näyttää kasvojaan muille miehille kuin omalle puolisolle. Kuuden vuoden ajan minäkin pukeuduin burkhaan aina, jos jouduin lähtemään kodista ulos. Burkha on kuuma, ja se yllä on vaikea hengittää”, Somayeh kertoo.

Peseytyminenkin on naiselle vaikeaa.

”Joka asuinalueella on yksi yleinen suihku, jota naiset eivät tietenkään voi käyttää. Naiset lämmittävät veden kotona ja peseytyvät piilossa muiden katseilta.”

Iso koti vaihtui pieneen potilashuoneeseen

Yahya Rajabin ompelutaidot huomattiin jo Kuusamossa, jossa hän pääsi ompelimoon töihin.

”Jos saisimme jäädä Suomeen, perustaisin heti oman ompelimon.”

Myös Somayeh Rajabi on kätevä käsistään. Hän tekee maukasta ruokaa ja suussa sulavia kakkuja.

”Afganistanissa tämä taito siirtyy äidiltä tyttärelle. Meille on kunnia-asia laittaa hyvää ruokaa ja leipoa taitoa vaativia herkkuja.”

Puolen miljoonan asukkaan Heratin jälkeen Kuusamo ja Siilinjärvi tuntuvat uneliailta paikoilta.

Heratissa Rajabit asuivat sukulaistensa kanssa 20 huoneen omakotitalossa.

Ohjaaja Ismo Apell, puvustustiimin jäsen Yahya Rajabi sekä näytelmän raskasta rekvisiittakalustoa.

”Meillä oli käytössämme neljä huonetta ja iso piha.”

Tarinassa Rajabien koti on pieni potilashuone. Ei omaa vessaa tai suihkua.

”Arki on hiukan vaivalloista”, Rajabit sanovat, mutta painottavat, ettei elämää Siilinjärvellä ja Heratissa voi verrata.

Viestit Heratista kertovat, että tilanne kaupungissa on entistäkin vaarallisempi.

”Olemme lähes päivittäin yhteydessä sukulaisiimme. Heratissa kuolee ihmisiä joka päivä. Muutama viikko sitten serkkuni haavoittui moskeijaan tehdyssä iskussa”, Yahya Rajabi kertoo.

”Paluu tarkoittaisi hengenvaaraa”

Yahya ja Somayeh Rajabi ovat saaneet turvapaikkahakemukseensa Maahanmuuttovirastosta kielteisen päätöksen, josta he valittivat Helsingin hallinto-oikeuteen.

”Emme voi palata Afganistaniin. Olemme kerran hylänneet kotimaamme. Paluu tarkoittaisi todellista hengenvaaraa”, Rajabit näkevät.

”Heratissa ihmisiä kuolee joka päivä.”

Oleskelulupa Suomeen – Rajabien suurin haave.

”Perustaisin oman ompelimon”, Yahya unelmoi.

”Minulle riittäisi vaatimaton arki, oma elämä omissa käsissä”, Somayeh sanoo.

Tulevaisuus on hallinto-oikeuden pöydällä. Entä jos sieltäkin tulee kielteinen päätös?

”Tätä kysymystä pohdimme jatkuvasti. Vastausta meillä ei ole.”