Tunteiden tangoa turvapaikanhakijalle

Yhteistä kieltä ei ole, mutta yhteys syntyy, kun Heidi Kilpeläinen tulkitsee tangoa ja afganistanilainen Hadi Karimi hiljenee kuuntelemaan. Karimi pakeni 18-vuotiaana itäisestä Ghaznin kaupungista Afganistanista yksin kohti Eurooppaa. ”Vanhempani ovat yhä Afganistanissa, isoveljeni Iranissa. Itse olen asunut Tarinassa kaksi vuotta”, Karimi kertoi laulusession jälkeen.

Laulu luo luottamusta kahden vieraan välille. Heidi Kilpeläisen videoteoksessa suomalaisten sotainvalidien, sotaleskien ja evakkojen sekä turvapaikanhakijoiden sotakokemukset punoutuvat toisiinsa. Taustalla soivat suomalaiset tangot ja turvapaikanhakijoiden laulut.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa…

Heidi Kilpeläinen laulaa suomalaisten rakastamaa ikivihreää tangoa Tarinan vastaanottokeskuksessa, ja vastapäätä istuva afgaaninuorukainen Hadi Karimi kuuntelee keskittyneesti. Kun Kilpeläinen vaihtaa kaihoisaan Täysikuuhun, Karimi sulkee silmänsä. Jos tarkkaan katsoo, huomaa Karimin kehon keinuvan laulun rytmiin.

Sitten on Karimin vuoro. Hän haluaa laulaa kansanlaulun, jonka kuulemma kaikki afganistanilaiset osaavat. Laulu kertoo, kuinka kaunis maa Afganistan on, mutta kuinka surullista on, että niin moni on joutunut jättämään kotimaansa sodan kauhujen takia.

Vielä tässä Hadi Karimin laulu tallentui videolle. Pian hänen oli pakko lopettaa laulu, joka kertoi omasta rakkaasta kotimaastaan. ”Tuli liian surullinen olo”, Karimi totesi sydänalaansa pitäen.

Tai ainakin tuollainen kuva laulusta syntyy, kun Karimi hapuilevalla suomen kielen taidollaan avaa laulun sanomaa.

Vaikka yhteinen kieli puuttuu, laulu avaa Karimin ja Kilpeläisen välille vahvan yhteyden. Näin on käynyt monesti ennenkin:

”Olen tavannut satoja turvapaikanhakijoita. Kun laulan heidän kanssaan, kontakti on syntynyt lähes joka kerta ainakin jollakin tasolla. Olemme nauraneet ja itkeneet yhdessä. Välillä aistin turvapaikanhakijoissa jännitystä ja hermostuneisuutta, mutta lauluna avulla nekin helpottavat”, Kilpeläinen kertoo.

Kilpeläinen kävi laulamassa tangoja Setlementti Puijolan ylläpitämässä Tarinan vastaanottokeskuksessa ensimmäisen kerran viime kesänä. Nyt, helmikuussa, hän halusi tavata Tarinan väkeä uudestaan.

Tarinassa asuvat noin kaksisataa turvapaikanhakijaa ovat odottaneet turvapaikkapäätöstään nyt yli kaksi vuotta, eikä

Laulun ihmeellinen voima: irakilainen Elkhas osaa vain muutaman sanan suomea, mutta Heidi Kilpeläisen laulaessa Erottamattomat-tangoa hän otti kiinni melodiasta ja alkoi hyräillä mukana. Kohta kaksikko lauloi yhdessä lyhyttä laulua englanniksi, ja perään Elkhas opetti Kilpeläiselle irakilaista laulua.

tulevaisuudesta vieläkään uskalla toivoa suuria. Asukkaat ovatkin hyvin haavoittuvassa tilanteessa. Siksi oli ällistyttävää nähdä, mitä Kilpeläisen laulutuokiot saivat aikaan: hänen ja asukkaiden välille syntyi luottamus ja yhteys. Syntyi myös yhteislaulua ja hetken unohdus siitä, mitä huominen pahimmillaan voi tuoda mukanaan.

Tähän tarvittiin kaksi vastakkain asetettua tuolia, kaksi ihmistä, kaksi katsekontaktia – ja keskittynyttä laulua edessä istuvalle.

Kaksi vuotta Tarinassa asunut, yksin Suomeen tullut Hadi Karimi, 20, oli yksi innostuneista.

”Tuletko myös huomenna? Voinko laulaa huomenna uusi laulu”, hän kysyi pitkäksi venähtäneen laulutuokion päätteeksi.

Miksi pitäisi pelätä pakolaista?

Heidi Kilpeläinen esittäytyy taiteilijaksi, mutta hän on enemmän: kokeellinen performanssitaiteilija, multimediataiteilija sekä muusikko, joka artistinimellään HK119 on julkaissut kolme albumia omaa teknomusiikkiaan videoiden kera.

Heidi Kilpeläinen tulkitsee Tulisuudelma-tangoa, ja afganistanilainen Mohammad Aref todella keskittyy kuuntelemaan. ”Olet tosi hyvä laulaja! Oma suosikkilauluni on se tuulilaulu”, Aref sanoo ja etsii Youtubesta Jenni Vartiaisen biisin ”Missä muruseni on”.

Lontoossa asuva, lukuisia taidenäyttelyä Suomessa ja ulkomailla pitänyt Kilpeläinen on kahden ja puolen vuoden ajan kiertänyt suomalaisia vastaanottokeskuksia. Hän valmistelee laajaa videoteosta, joka nähdään Kajaanin taidemuseossa vuoden 2019 kesällä.

Videoinstallaatiossa suomalaisten 90-95-vuotiaiden sotainvalidien, evakkojen ja sotaleskien mutta myös Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden kokemukset sodasta punoutuvat toisiinsa vierekkäisten kuvien avulla.

Yleisö kuulee videoilta omakohtaisia vastauksia koviin kysymyksiin: miltä tuntui lähteä evakkoon, miten sota syttyi, miltä tuntui lähteä rintamalle 18-vuotiaana, mitä rintamalla tapahtui?

Rinnatusten sodan kokeneiden suomalaisten rinnalla turvapaikanhakijat kertovat oman tarinansa. Musiikkina soi Kilpeläisen esittämät suomalaiset tangot ja turvapaikanhakijoiden lauluesitykset.

”Dokumentista tulee ainakin tunnin pituinen. Näemme ja kuulemme tarinoita siitä, millaisia ihmiskohtakoita sodan pyörteissä voi syntyä”, Kilpeläinen sanoo Koneen Säätiön rahoittamasta projektistaan.

Ja – totta kai – teoksella on meille vahva viesti.

Irakilaiset neljä-, kuusi- ja yhdeksänvuotiaat veljekset malttoivat kuunnella suomalaista laulua, jonka jälkeen kolmikon nuorin esitti itse oman maansa laulun Heidi Kilpeläiselle.

”On tärkeää levittää sanaa siitä, kuinka samanlaisia me ihmiset lopulta olemme, taustastamme huolimatta. Toivottavasti teokseni muistuttaa meitä myös empatian tärkeydestä.”

Kilpeläisen on vaikea ymmärtää, miksi turvapaikanhakijoiden tulo pelästytti joitakin suomalaisia.

”Kuinka voimme pelätä ja jopa vihata ihmisiä, jotka ovat turvattomia jouduttuaan pakenemaan kotimaastaan. Kuten omat evakkomme, hekin ovat joutuneet jättämään kotinsa.”

”Olen itse viettänyt paljon aikaa useissa vastaanottokeskuksissa. Kertaakaan en ole pelännyt.”

Miksi pitää laulaa tangoa?

Heidi Kilpeläinen arvelee, että tangot asettautuivat hänen omaan dna-jukeboxiinsa ja selkäytimeensä varhaisessa lapsuudessa, kun kotona soivat suomalaiset ikivihreät.

”Niissä on todella upeat melodiat ja hienot tarinat”, hän huokaa ja painottaa, että taide on oiva tapa avata kulttuurieroja ja lisätä ymmärrystä.

”Saanko laulaa englanniksi? Entä saanko räpätä”, kysyi kuuden ikäinen afgaanipoika Erfan ja tulkitsi sitten laulua, joka kuulosti hyvinkin englanninkieliseltä.

”Laulu synnyttää hetkiä, jolloin on helppo uskoa lujasti ihmisyyteen. Laulu voi luoda pientä iloa toivottomuuden keskelle, vaikka takana olisi hyvinkin rankkoja kokemuksia.”

Ensimmäisen kerran Kilpeläinen istutti yleisön eteensä ja ryhtyi tulkitsemaan tangoja kolmisen vuotta sitten lontoolaisessa taidegalleriassa. Tuolloin vastapäätä istuutui taideyleisöä.

”Oivalsin heti, että tämä juttu toimii monessa paikassa.”

Kun Kilpeläinen puhuu laulusessioistaan englanniksi, hän käyttää termiä tango therapy. Suomeksi hän ei kuitenkaan puhu tangoterapiasta vaan lauluvastaanotosta.

”Nimi kertoo, että kyse on hoitavasta toimintamuodosta”, Kilpeläinen toteaa ja kertoo esimerkin Joutsenon vastaanottokeskuksesta Konnunsuolta:

”Vastapäätäni tuli istumaan nainen, joka oli aivan käppyrässä. Koko hänen perheensä oli tapettu, ja naisen omassa kehossaankin oli jälkiä pahoinpitelystä. Lauloin hänelle, ja sen jälkeen hieroin häntä pitkään.”

”Vähitellen koko hänen ryhtinsä muuttui. Seuraavana päivänä sama nainen uudestaan paikalle, kuunteli lauluani, ja lopulta jopa itsekin lauloi hiukan.”

2018-02-26T09:37:04+00:00 26/02/2018|Categories: Yleinen|