Simo Rutanen arvelee tuovansa Aggredin asiakastapaamisiin uutta näkökulmaa. ”Asiakas tarvitsee oikeanlaista tukea. Hänet pitää ottaa vastaan ihmisenä, vaikka hän näyttäisi miten kauhealta tahansa. Sekin pitää ymmärtää, millaisia palveluja kukin asiakas tarvitsee kuntoutuakseen”, Rutanen sanoo.

Simo Rutasen elämä oli 25 vuotta päihteiden ja rikosten kierrettä. ”Lopulta itseäkin hävetti se jatkuva katkaisuhoitoon meno”, hän sanoo. Nyt hän työskentelee Puijolan Aggredissa ohjaajana. Kun asiakas avautuu väkivaltaisuudestaan, Rutasella on hänelle viesti – toivoa on, ja päihteistä voi päästä irti.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Viime viikon perjantai oli kuopiolaiselle Simo Rutaselle erityinen päivä. Tilille tuli palkka. Ensimmäisen kerran elämässä. Nyt, 43-vuotiaana.

Rutanen katsoo taakse jääneitä vuosiaan rauhallisena.

”Olihan se hauskaa – aikansa. Kadun tekojani, mutten voi muuttaa menneisyyttäni. Voin vain pyrkiä olemaan sinut kaiken entisen kanssa”, Rutanen pohtii Puijolan Aggredissa, elämänsä ensimmäisessä palkkatyöpaikassaan.

”Kadun tekojani, mutten voi muuttaa menneisyyttäni.”

Rutanen työskentelee Aggredissa ohjaajana ja kokemusasiantuntijana. Neljän kuukauden koeaikana nähdään, miten hän työnsä hoitaa. Jos homma toimii, pestiin on luvassa jatkoa.

Tavoite on, että Rutanen luo Aggredin asiakkaisiin tavanomaista syvempää keskusteluyhteyttä. Asiakkaita yhdistää sama tausta: he ovat ratkoneet asioita nyrkein, käyttäneet päihteitä, tehneet väkivaltarikoksia ja saaneet tuomioita.

Ihan kuten Rutanenkin.

Amiskassa tiedettiin, mistä aineita saa

Lapsuus oli vielä aika normaalia aikaa, Simo Rutanen kertaa elämäänsä.

”Isällä tosin oli alkoholiongelma. Häntä ei juuri kotona näkynyt. Oli ryyppyreissuillaan tai linnassa, sai pari tuomiota. Vankilaan hän myös menehtyi.”

Simo Rutanen, perheen esikoinen, oli isän kuollessa viidentoista. Herkässä iässä tuli muitakin muutoksia nopeassa tahdissa. Perheen muutto uuteen kotiin. Opiskelujen aloitus metallilinjalla ammattikoulussa.

”Aloin tutustua isän kavereihin, linnakundeihin.”

Rutanen itse oli juonut alkoholia ensimmäisen kerran seiskaluokalla – viatonta kokeilua, kuten niin monilla yläkoulun alkaessa. Ysiluokalla juominen kuului jo joka viikonlopun ohjelmaan. Ensin kaljaa, sitten torille tai diskoon jäähallille.

Ammattikoulun aloitus ja isän menehtyminen – siinä vaiheessa ajatuksissa jokin niksahti.

”Aloin tutustua isän kavereihin, linnakundeihin. Amiskassa sain nopeasti paljon uusia kavereita. He tiesivät, mistä aineita saa. Kannabista kokeilin jo ensimmäisenä amisvuotena. Kännin rinnalle tulivat satunnaiset pillerikokeilut. Pillereitä sai torilta helposti.”

Äiti huomasi pojassaan muutoksen.

”Hän yritti pitää huolta. Ja onnistuikin. Tavat on opetettu, ja opittu. Oli kotiintuloajat ja kaikki.”

Kun esikoinen jäi ensimmäisen kerran kiinni kaljoittelusta, äiti piti puhuttelun. Sitten, vähitellen, äidiltä loppuivat keinot.

”Hän taisi väsyä. Ongelmat lakaistiin maton alle.”

Pian homma repesi lopullisesti

Vauhti teini-ikäisen Simo Rutasen elämässä vain kiihtyi.

”17-vuotiaana aloin piikittää amfetamiinia. Pian sen jälkeen homma repesi lopullisesti. Sanasta työ tuli kirosana”, Rutanen kertoo.

”Kun aineita on pakko saada, rahaa oppii kyllä tekemään.”

Mistä ammattikoululainen sai rahan aineisiin?

”Kun aineita on pakko saada, rahaa oppii kyllä tekemään. Aineiden välittämisestäkin tienasi jotain.”

Lopulta opiskelut keskeytyivät. Tuli 18-vuotissyntymäpäivä.

”Se oli kuin taivas – ovet avautuivat baareihin.”

Muistikuvat seuraavista vuosista ovat sumeat. Mutta sitten tuli hyvä syy jarrutella. Rinnalle tuli nainen. Pidettiin kirkkohäät. Rutasesta tuli isä. Kaksi kertaa kahden vuoden sisään.

”Olin lähes kuusi vuotta selvillä.”

Lapset rauhoittivat, mutteivat kokonaan. Tuomiot kertovat siitä, että päihteitä piti saada, vaikka työtä ja rahaa ei ollut.

”Pahoinpitelyjä, väkivaltaa, omaisuusrikoksia, huumausainejuttuja. Vankilatuomio olivat lyhyitä, muutaman kuukauden pituisia. Mutta rosisjuttuja on ollut älyttömästi, yhdyskuntapalveluja muutamia.”

Viimeinen tuomio pisti miettimään

Viimeiseksi jääneen vankilatuomionsa Simo Rutanen sai nelikymppisenä.

”Tuomio pisti miettimään, onko tämä todella minun elämääni. Aloin väsyä aineisiin, ne eivät enää toimineet. Vähitellen aloin olla aika loppu kaikkeen. Päihdepalvelusäätiön päihdeosastollekin meno alkoi hävettää, kun parhaimmillaan olin siellä parikin kertaa kuukaudessa.”

”Tuomio pisti miettimään, onko tämä todella minun elämääni.”

”Siitä olen nyt tyytyväinen, etten sortunut uusiin kemikaaleihin. Viina, kannabis, amfetamiini ja pillerit riittivät. Niilläkin sai pään ja elämän sekaisin.”

Puijolan Aggredissa Rutanen kävi ensimmäisen kerran yli kaksi vuotta sitten, kun päihdepalveluja tarjoavassa Hemmassa sitä suositeltiin. Käynti jäi yksittäiseksi – motivaatio muutokseen puuttui.

Puolitoista vuotta sitten Rutanen lähti päihdekuntoutukseen Keiteleelle, vaikkei uskonut, että kuntoutus toisi tälläkään kertaa tulosta.

Kahden ja puolen kuukauden kuntoutuksesta Keiteleellä tuli kuitenkin käännekohta. Sieltä vapauduttuaan Rutanen tuli Aggrediin viime vuoden tammikuussa, nyt ainakin hiukan muuttuneena miehenä. Motivaatiota riitti keskustella mahdollisesta elämän muutoksesta.

”Jo ensi keskustelu Aggredin työntekijöiden kanssa oli lupaava ja rento. Minua tai tekemisiäni ei tuomittu.”

Rutanen tuli uudestaan, ja lopulta kävi Aggredissa säännöllisesti koko viime vuoden.

”Nyt olen ollut päihdeporukoista pois puolitoista vuotta. Irrottautuminen on ollut yllättävänkin helppoa.”

Aistit palautuvat, nyt tuntee tuoksujakin

Täysin kuivilla Simo Rutanen ei ole.

”Kaljan tai pari saatan joskus napata. Mutta siitä ei seuraa viikon ränniä.”

”Kun päihteistä irtaantuu normielämään, koko ajan pitää olla mielekästä tekemistä. Pelaan sulkapalloa ja käyn uimassa. Liikunta on uusi elämys. Siitä saa täytettä päiviin.”

Toisinaan Rutanen pyörähtää Kuopion torilla tervehtimässä entisiä ystäviään. Siellä he ovat, aina paikalla.

”Päihderiippuvaisia on Kuopiossa paljon. Yksin päihdepalvelusäätiön päihdeklinikalla on vuodessa yli 18 000 käyntiä.”

Rutasen oma arki on muuttunut. Päihteiden tilalla on muun muassa liikunta. Hyvää oloa hän saa myös hyvin arkisista jutuista ja luonnosta. Rutanen marjastaa, sienestää, viihtyy järvellä.

”Aistit alkavat palautua. Ihmeellisesti sitä tuntee jo erilaisia tuoksujakin.”

Lapset ovat nyt parikymppisiä.

”Molempiin onneksi on hyvät välit. Kuten äitiinkin. Hän sai nähdä, että poika raitistui.”

Asiakas pitää ottaa vastaan ihmisenä

Simo Rutasen kuntoutuessa Keiteleellä kuntoutuskeskuksessa vieraili kokemusasiantuntijoita kertomassa elämästään.

”Se kiinnosti. Ajattelin, että homma voisi sopia minullekin. Paljon on kerrottavaa, ja voisin olla esimerkki siitä, että päihteistä pääsee irti.”

Nyt Rutanen on Aggredin työntekijöiden Arja Airaksisen ja Pasi Raatikaisen kanssa tavannut kymmenkunta asiakasta.

”Aluksi jännitti. Mutta juuri asiakastapaamiset ja yhdessä tekeminen kiinnostavat minua. Voin tuoda esille oman tietoni ja näkemykseni. Parhaimmillaan asiakas voi kokea jonkunlaista samaistumista, sillä päihteiden käyttäjien tarinat ovat usein samankaltaisia.”

Rutasella on joka asiakkaalle sama viesti:

”Muutos on mahdollinen, ja aina on toivoa. Päätös raitistumisesta pitää kuitenkin tehdä itse. Sitä ei kukaan toinen pysty tekemään puolestasi.”

Rutasen puheessa on toinen paino

Aggredin väkivaltatyön vastaava asiantuntija Arja Airaksinen on tyytyväinen tavasta, jolla Simo Rutanen on aloittanut työnsä.

”Saamme häneltä asiakastyöhömme tärkeän kokemusasiantuntijan äänen. Pasin ja minun vakuuttelut esimerkiksi motivaation tärkeydestä eivät aina mene perille. Simon puheessa on toinen paino. Hän pystyy peilaamaan näkökulmia kokemuksensa kautta”, Airaksinen sanoo.

Aggredin työntekijät lähtevät toisinaan asiakkaittensa kanssa luontoon, jonne asiakkaalla saattavat liittyä elämän ainoat hyvät muistot. Viime viikolla asiakkaan kanssa pidettiin toiminnallinen palaveri pilkillä. Simo Rutanen oli tietysti mukana.

”Kokemusasiantuntijan avulla voimme myös kehittää Aggredi-työtämme. Asiakaskeskusteluissa voivat paremmin tulla esille asiakkaiden tarpeet, jotka ovat aiemmin mahdollisesti jääneet vähemmälle huomiolle.”

Airaksinen myöntää, että kun elämä on ollut päihteiden leimaamaa, ei työ heti suju tavanomaista tahtia.

”Työn tavoitteille pitää olla pitkän tähtäimen suunnitelma, jotta Simo jaksaa pitempään kuin pari kuukautta. Ei riitä, että asiakkaat hyötyvät hänestä, myös Simon itsensä pitää voimaantua sekä kehittyä ja päästä elämässä eteenpäin.”

Rutanen tunnustaa, että säännöllinen työ on käynyt voimille.

”Ensimmäisten työpäivien jälkeen olin ihan puhki.”

Nyt Rutanen hankkii osaamista kouluttautumalla. Viime syksynä hän kävi vertaisohjaajakoulutuksen.

”Kokemusasiantuntijan koulutukseen en vielä vuosi sitten päässyt. Toivomus oli silloin, että selviä päiviä täytyy olla enemmän.”

Elämä on niin kohdillaan, että unelmointiinkin on varaa:

”Suurin haaveeni on pysyä koossa ja pitää kiinni tästä työstäni. Tunnen olevani varmalla pohjalla, ja uskon tulevaisuuteen. Entiseen en palaa.”