”Vankeustuomio pelasti minut. Ilman sitä ei olisi tullut pysähdystä, ja olisin jo haudassa”, Mahkun pitkäaikainen asiakas Matti Lievonen toteaa.

Mahku 10 vuotta: Matti Lievosen parhaat vuodet valuivat hukkaan – kurkusta alas. ”Juopon elämä on kauheaa”, hän sanoo. Viinaputki katkesi vasta vankilassa. Puijolan Mahkussa hän on oppinut rauhallisuutta, sosiaalisuutta ja keskustelutaitoakin.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Hetki oli karmea.

Matti Lievonen oli kodissaan, umpihumalassa. Juopottelua oli taas kestänyt pitkään. Viinan sumentamat ajatukset kirkastuivat, kun ambulanssi tuli pihaan. Puukko oli yhä omassa kädessä, sormet ja puukonterä veressä.

Lattialla makasi mies, ja Lievonen järkyttyneenä tajusi, mitä oli tehnyt.

”Kuin olisin unesta herännyt”, sanoo Lievonen nyt, kun tapahtumasta on yhdeksän vuotta.

”Se oli yksi huitaisu, puhdasta itsepuolustusta. Olimme ryypänneet sen huumejätkän kanssa monesti ennenkin. Yhtäkkiä hän alkoi tahallaan ärsyttää. Olen rauhallinen mies. Mutta kun joku tarpeeksi härnää, tulistun.”

”Ilman vankila-aikaa olisin siellä missä ryyppykaverit. Haudassa.”

”Käräjäoikeudessa tyyppi ei ollut tuntevinaan. Esitteli vain puukon tekemää arpea. Minun arpiani ei kukaan kysellyt, vaikka vuosien mittaan iskuja on tullut reiteen ja hartioihin.”

Lievosen onni oli, että uhri jäi henkiin. Tuomio: kolme ja puoli vuotta vankeutta.

Myös tuomio koitui Lievosen onneksi, jopa pelastukseksi.

”Ilman vankila-aikaa olisin siellä missä ryyppykaverit. Haudassa”, Lievonen sanoo ja asettautuu totisena kuvattavaksi Puijolan Mahkussa. Paikassa, josta Lievoselle tuli turvallinen paikka heti vankilasta vapautumisen jälkeen.

”Mahku on hieno paikka. Täällä ahdistus katoaa, kun voi puhua omista ajatuksistaan. Mahkusta ei ketään ajeta pois. Täällä on rauhallista, täällä rauhoittuu itsekin.”

”Täällä olen oppinut myös sosiaalisuutta, keskustelutaitoa ja ihmisten kohtaamista. Kun kehun Mahkua tuttavilleni, he kysyvät, mikä ihmeen Mahku. Toiminta pitäisi olla laajemmin ihmisten tiedossa.”

Viina on katala juttu

Matti Lievosen tarina on sanamukaisesti selviytymistarina. Hän toivoo, että edes yksi alkoholin kanssa läträävä nuori kuulisi sen – ja ottaisi oppia.

”Viina on katala juttu. Se vie mukanaan niin pikkuhiljaa, ettet huomaakaan, kun jo olet pohjalla.”

”Viina on katala juttu. Vie niin, ettet huomaakaan.”

Lievosen ryyppyputkesta tuli pitkä.

”20 vuotta”, hän huokaa.

”Lääkärit sanoivat jossakin välissä, että jos nyt et sulje korkkia, seuraavaksi suljetaan arkun kansi. Sisuskalut olivat jo niin huonossa kunnossa.”

Lievosta kuunnellessa ymmärtää, mitä elämä viinaporukoissa on: Pitkää putkea, surkeaa oloa, velaksi juomista, velkojen väkivaltaista perintää, harha-aistimuksia, kiihtyvää luisua alaspäin.

”Juopon elämä on kauheaa”, hän tiivistää.

Ensimmäiset ryyppynsä Lievonen maistoi kotikonnuillaan Rautavaaralla 12-vuotiaana. Kansalaiskoulun ja silloisen Toivalan metsäkoulun jälkeen hän pääsi kotikunnassaan Hackmannille parin kuukauden metsurin pestiin.

Armeijan jälkeen töitä löytyi Juuasta, jälleen lyhyitä pätkiä. Alkoholi kuului kuvioihin, vain viikonloppuisin.

Mahkun ohjaaja Kirsi Laitinen ja Matti Lievonen ovat tulleet vuosien mittaan hyviksi ystäviksi. ”Olemme käyneet hyödyllisiä keskusteluja, jotka ovat auttaneet eteenpäin”, Lievonen sanoo.

”Juominen oli tapani rentoutua.”

Elämä sai mukavan käänteen, kun Lievonen tapasi naisen.

”Mentiin kihloihinkin, muttei se juttu kestänyt.”

Lievonen muutti Nurmekseen, sieltäkään vain ei löytynyt vakituista työtä.

”Puolen vuoden sesonkihommia. Pisin työsuhteeni metsurina on ollut vuoden pituinen.”

Työttömyys syö miestä

Matti Lievonen arvelee, että repaleinen työhistoria oli yksi syy siihen, miksi juominen lisääntyi ja lopulta lähti hallinnasta.

”Työttömyys syö miestä. Kun ei ole tekemistä, sitä tarttuu pulloon. Minulla homma repesi kolmenkympin tietämissä. Aina kun pääsin töihin, juominen hiukan vähentyi.”

Nurmeksessa Lievonen palkattiin välillä vanhusten palvelukeskukseen.

”Hanttihommaa, kääntelin vanhuksia. Sekin työ loppui, kun välillä juomisen takia oli pakko jäädä rokuliin. Eivät enää päästäneet minua huonossa kunnossa vanhusten lähelle.”

Pian ainoa syy herätä ja lähteä ulos oli viinan tarve.

”Aina löytyi joku, jolta sai juomaa. Jos ei muuten, niin velaksi.”

Lopulta juominen johti harha-aistimuksiin.

”Kun on surullinen, sitä juo, että suru unohtuisi. Kierre on loputon.”

”Se oli surullista elämää. Ja kun on surullinen, sitä juo, että suru unohtuisi. Kierre on loputon.”

Lievonen ei kaunistele elämäänsä. Rosoisia juttuja riittää. Lievonen on herännyt kuran keskeltä lähdettyään humalaisen kyytiin ja auton päädyttyä ojan pohjille. Puukko on viinaporukoissa heilunut, osunutkin.

”Vain hyvän tuurin myötä olen yhä hengissä. Parhaat vuodet menivät hukkaan. Ja rahat ovat menneet. Mitä en juonut, ne varastettiin.”

Vasta tuomio pakotti pysähtymään

Matti Lievosen vuosiin mahtuu myös asumista alkoholiparantoloissa.

”Niistä ei ole hyötyä. Päätös juomisen lopettamisesta on tehtävä itse. Muut eivät siinä voi auttaa.”

Vasta vankilatuomio pakotti pysähtymään. Lievonen istui kolmen ja puolen vuoden tuomiostaan vuoden ja yhdeksän kuukautta.

”Aloin miettiä, ettei elämäni voi jatkua entisenä.”

Vapauduttuaan hän työskenteli kolme vuotta Tuusniemellä helluntaiseurakunnan ylläpitämässä kuntoutuskodissa. Vankilassa saadulle sirkkelin käyttökoulutukselle oli käyttöä:

”Ei tarvitse pelätä, että joku tulee pimeällä perimään saataviaan.”

”Tein kuntolaitteiden puuosia. Simppeli työ, mutta toi sisältöä ja rytmiä elämään.”

Menneisyytensä kanssa Lievonen alkaa olla ajatuksellisesti sujut, mutta rahallisesti riittää maksettavaa.

”Viinavelat olen kuitannut. Ei tarvitse pelätä, että joku tulee pimeällä perimään saataviaan.”

”Mutta maksan yhä korvauksia, joita valtio maksoi uhrille. Maksettavaa riittää vielä pitkäksi aikaa. Ulosottomies vie joka kuukausi osan eläkkeestäni. Ei tunnu kivalta, mutta sääntöjen mukaan mennään.”

Entä viina, vieläkö se houkuttaa?

”Joskus otan viinaa, joskus lonkeron. Nytkin olen ollut yli kuukauden maistamatta. Olen päässyt eroon himosta. Enää se ei väkisin ajata viinakauppaan.”

Miksei Mahkua tunneta paremmin?

Puijolan Mahku on Matti Lievosen mielestä huippupaikka.

”Olen tavannut täällä ryhmätoiminnoissa tyyppejä, joiden kanssa on yhdessä istuttu tuomiota. Yksi elinkautisvankikin oli mukana, kun kävimme jääkiekko-ottelussa”, Lievonen sanoo.

Mahkun työntekijät Tanja Turunen ja Kirsi Laitinen vievät asiakkaitaan usein urheilutapahtumiin, ja Lievonen on lähes aina mukana.

”Olen noussut aivan pohjalta, mutta iso osa elämästä on mennyt hukkaan.”

Usein Lievonen on tullut Mahkuun vain saadakseen jutella.

”Myös Mahkun ryhmätapaamisissa on kiva käydä juttelemassa. Keskustelutaito on tärkeää. Ryypätessähän riittää, että örveltää jotain.”

Lievonen harmittelee, ettei Mahkun toimintaa tunneta paremmin.

”Moni juoppo on muuttunut ihmisaraksi. Voi olla, etteivät he osaa tai uskalla tulla tänne.”

Nyt Lievosen elämä on aika lailla raiteillaan.

”Kahdesti viikossa käyn jeesaamassa ruoka-avun jakajia Petosella. Iskias pakottaa lenkkeilemään, ja tapaan myös muutamia ystäviäni”, Lievonen kertaa viikkorytmiään.

Loppuvuodesta Lievonen täyttää 60 vuotta. Haaveita on.

”Jos saisin säästettyä rahaa, olisi kiva ajaa ajokortti ja matkustella, vaikka vain kotimaassa.”

Hetken sanoja pyöriteltyään Lievonen paljastaa, että on muukin haave.

”Että löytyisi kunnon emäntä. Semmoinen rauhallinen. Joka ei joisi eikä havittelisi rikkauksia.”

Teemme verkkosivuillemme viisiosaisen juttusarjan Mahkun kymmenen vuotta jatkuneesta toiminnasta. Sarjan aiemmat jutut on julkaistu 30. tammikuuta,  27. helmikuuta,   ja 27. maaliskuuta. Sarjan seuraava juttu julkaistaan 22. toukokuuta.