”Tyttöjen Talon kävijöiden seurassa olen tutustunut yli sataan vahvaan, upeaan, ihanaan, herkkään, kovaan, valloittavaan ja omaperäiseen ihmiseen. Talomme ovi käy usein, ja on todella tarpeellista, että Tyttöjen Talon kaltainen paikka toimii Kuopiossa.”

                          INKA-LEEA HAATAINEN

TAHKON HUIPULLE vievät portaat jäivät juuri taakseni. Edessä on vielä viimeinen, noin parinkymmenen metrin ylämäki. Vierestä pyyhältää ohi ihana nainen nahkatakissaan, hän juoksee kohti huippua.

Me hölmistymme, katsomme toisiamme, pohdimme nanosekunnin, ja ryntäämme mäkeen naisen perään. Huipulla hengästyttää ja naurattaa – mitä ihmettä tässä juuri yhdessä koettiin?

Ihmettely on osa työnkuvaani ohjaajana ja yhteisötaiteilijana Setlementti Puijolan Tyttöjen Talolla, vaikka hämmästely ei toki ole auki kirjoitettuna työsopimuksessani.

Talolla on ollut lukuisia hetkiä, jolloin olen mykistynyt ihmetyksestä – saanko oikeasti kokea tällaisia ilon, surun, naurun, herkkyyden ja kaikenkattavan läsnäolon hetkiä työkseni? Onko totta, että on olemassa työyhteisö, jossa yksilöt tukevat toinen toistaan ja jossa yhdessä muodostamme ihastuttavan Tyttöjen Talon yhteisön?

Olenko tosiaan näin onnekas? Miten tämä on mahdollista?

VUODEN 2017 SYKSYLLÄ Tyttöjen talon johtaja Johanna Luomala soitti. Hän tiedusteli, olisinko kiinnostunut pitämään Talolla tanssitunteja. Vastasin heti myöntävästi. Olin jo pitkään toivonut, että työelämä kuljettaisi minut jotain reittiä Tyttöjen Talolle.

”Olin pitkään toivonut, että työelämä kuljettaisi minut jotain reittiä Tyttöjen Talolle.”

Marraskuussa 2017 aloitin opettaa Tyttöjen Talolla tanssia. Huomasin heti, kuinka ihana ilmapiiri Talolla on, ja kuinka valloittavia kävijät ovat. Huomasin myös, ettei parin tunnin viikoittainen työskentely Talolla riitä mihinkään. Onnekseni Johanna oli samaa mieltä.

Vuonna 2018 työtuntieni määrä pikkuhiljaa kasvoi ja lopulta, viime syksystä lähtien, olen työskennellyt Talolla päätoimisena ohjaajana ja yhteisötaiteilijana.

TYÖNI ON PALAVEREITA, toiminnan suunnittelua, markkinointia, mutta ennen kaikkea sitä tärkeintä, läsnäoloa ja yhdessä tekemisen riemua erilaisissa ryhmätoiminnoissa. Talolla saan olla osa monenmoisia jo olemassa olevia ryhmiä sekä suunnitella uusia ryhmiä, joilla vastaamme kävijöiden toiveisiin.

Tanssin lisäksi olen ohjannut yksin tai mahtavien kollegoideni kanssa film it -lyhytelokuvaryhmää, yhteisötoimintaa, ”Teetä ja tuumailua” -ryhmää, tarinataloa, menu-ryhmää, äitien aamukahveja, toimitusta sekä hyvinvointiryhmää seksuaaliväkivaltaa kokeneille ihmisille.

Olen ollut järjestämässä tapahtumia ja ideoimassa tempauksia. Työ on vienyt minut paitsi valloittamaan Tahkon rinteitä, myös yhteistyöretkelle Helsingin Tyttöjen Talolle. En malta odottaa, minne lähdemme seuraavaksi seikkailemaan tällä matkallamme maailmassa ja kotimaassa.

TYTTÖJEN TALON kävijöiden seurassa olen tutustunut yli sataan vahvaan, upeaan, ihanaan, herkkään, kovaan, valloittavaan ja omaperäiseen ihmiseen. Toisia tapaan päivittäin, toisia useasti viikossa.

Heitäkin on, joiden kanssa kohtaamme vain kerran elämässä ja jaamme yhteisen hetken. Näistä hetkistä olen äärimmäisen onnellinen, mutta myös surullinen ja vihainen.

Onko maailma oikeasti niin vaarallinen, patriarkaalinen, väkivaltainen, syrjivä ja kova, että on oltava Talo, joka erikseen on nimetty tytöille ja naisoletetuille?

”Onko maailma niin vaarallinen, että on oltava talo erikseen tytöille?”

On, valitettavasti. Joka päivä jotain tyttöä nujerretaan joko töissä, koulussa tai muualla. En tunne yhtään naista, jota ei olisi jollakin tavoin ahdisteltu tai häiritty seksuaalisesti.

Talolla kuulemme toistuvasti tarinoita yksinäisyydestä, kiusaamisesta sekä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Vuosia jatkunut hyljeksintä, halveksunta ja ulkopuolelle jättäminen koulu- ja harrastusmaailmassa on todellisuutta, joka Talolla on tullut hyvin tutuksi.

Talolla käyneet edustavat kaikkia kuviteltavissa olevia kehotyyppejä, ja kaikki he ovat joutuneet kuulemaan solvausta ja korjausehdotuksia omasta kehostaan.

Kiusaaminen ja ahdistelu somessa ovat tavallaan näkymättömiä, ja silti ne ympäröivät kohteensa yhä vahvemmin – törkeitä kommentteja tulvii omaan puhelimeen, eikä kiusaajaa pääse pakoon.

Talomme ovi käy ja alakerran summeri soi taas – on todella tarpeellista, että Tyttöjen Talon kaltainen paikka toimii Kuopiossa.

SYNKKYYDEN NÄKEMINEN vahvistaa tarmoani. Tämän asian – tasa-arvoisen ja turvallisen maailman puolesta – haluan tehdä työtä vielä 100-vuotiaana. Teen töitä näiden ihanien ihmisten kanssa, jotta jonakin päivänä Tyttöjen Talo kävisi turhaksi, tarpeettomaksi paikaksi.

Jotta jonain päivänä nauraisimme ajatukselle, että tytöt ja naiset tarvitsisivat oman Talonsa, jossa saa vapaasti olla juuri se henkilö kuin on, juuri sellaisena kuin on.

Vielä joskus maailma on paikka, jossa teknologia ja osaaminen on suunnattu alistamisen ja kiusaamisen sijaan hyvään, ihmisten aitoon tukemiseen. Se päivä ei ole vielä tänään, mutta on ilo saada tehdä töitä sen eteen, että tuo päivä koittaa joskus.