”GBV-hankkeessamme on naisia, jotka kotimaassaan eivät saaneet päättää, haluavatko he opiskella tai tehdä työtä tai hankkia lapsia. Suomalaisnaisina on pitänyt pohtia, voimmeko ymmärtää tarpeeksi pakolaistaustaisten kokemuksia. Tehtävämme on ollut kertoa, että kansainvälisten sopimusten myötä ihmisoikeudet kuuluvat myös naisille”, HEUNIn erikoistutkija Inka Lilja (vas.) ja Puijolassa GBV-hanketta toteuttanut ohjaaja Sanni Mäkinen pohtivat.

Kansainvälinen GBV-hanke tavoitti yli 2500 pakolaistaustaista naista, Heistä suurin osa ei pysty kertomaan kovista kokemuksistaan, vaikka ne voisivat vaikuttaa turvapaikan saamiseen. Puijolan Tyttöjen Talo on ainoa suomalainen järjestötoimija hankkeessa, jonka tuloksista laaditaan toimintasuositukset maamme ministeriöille.

Teksti: Katja Hedberg

Turvapaikkaa Euroopasta hakevien naisten rajut ja pitkäaikaisetkin väkivaltakokemukset jäävät usein pimentoon, vaikka ne voisivat olla painava peruste turvapaikan saamiselle.

Naisten vaikenemiselle on useita syitä. Heille voi olla täysin uusi asia, että esimerkiksi avioliittoon pakottaminen, sukuelinten silpominen tai lähisuhdeväkivalta ovat ihmisoikeuksia loukkaavia rikoksia. Ja että ihmisoikeudet kuuluvat myös naisille.

Kokemusten salaaminen turvapaikkaprosessissa voi olla myös inhimillistä: uhriksi joutuminen koetaan niin häpeällisenä, että siitä on vaikeaa avautua vieraalle viranomaiselle. Varsinkin, jos omassa kotimaassa juuri viranomaiset olivat epäluotettavia ja joissakin tapauksessa väkivallan tekijöitä.

Tutkimusaineisto on laajuudeltaan ja syvyydeltään ainutlaatuinen.

Turvapaikkaprosessin epäkohdat väkivaltaa kokeneiden naisten kohdalla nousevat selkeästi esille kansainvälisessä, kuuden EU-maan GBV-hankkeessa, jota Setlementti Puijola on Tyttöjen Talolla toteuttanut ainoana järjestötoimijana Suomessa.

Hankemaissa työskennelleet 30 ohjaajaa ovat tavanneet noin 2500 naista, jotka ovat tunnistetusti tai epäillysti kokeneet sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa. Noin tuhannesta väkivallan uhrista kerättiin myös yksityiskohtaisia taustatietoja, joten aineisto on laaja ja merkittävä Euroopan mittakaavassa.

”Näistä tuhannesta naisesta vain 170 eli vajaa viidennes ilmoitti asiasta poliisille tai muulle viranomaiselle”, kertoo erikoissuunnittelija Inka Lilja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutista (HEUNI).

Heuni vastaa hankkeen tutkimuksellisesta puolesta. Tutkimusaineistossa on paitsi 1000 kirjattua väkivaltakokemusta, myös 30 ohjaajan päiväkirjat, joihin on tallentunut yli 3500 kohtaamista pakolaistaustaisten naisten kanssa.

”Tutkimuksen aihe ja teema eivät ole uutta, mutta aineistomme on laajuudeltaan ja syvyydeltään ainutlaatuinen ja sen myötä erittäin arvokas”, Lilja toteaa.

Päiväkirjojen joka rivi on koodattu

Kansainvälisessä CCM-GBV-hankkeessa (Co-creating a Counselling Method for Refugee Women GBV Victims) ovat Suomen lisäksi olleet mukana Saksa, Kroatia, Italia, Kreikka ja Kypros.

HEUNI on kerännyt hankkeen ohjaajilta 600 päiväkirjan otetta, joista jokainen ote sisältää selostuksen yhden viikon työstä pakolaistaustaisten naisten kanssa.

”Naisten tarinat ovat kauheaa luettavaa. Osa on jo lapsena joutunut raiskatuksi.”

”Naisten tarinat ovat kauheaa luettavaa. Osa on jo lapsena joutunut raiskatuksi ja sittemmin ihmiskaupan uhrina Eurooppaan, jossa väkivaltakokemukset ovat saanet jatkoa”, Inka Lilja avaa tutkimusaineistoa.

Lilja pitää myös aineiston tutkimismenetelmää innovatiivisena ja ainutlaatuisena.

”Päiväkirjaotteiden jokainen rivi on koodattu sen mukaan, millaisia väkivallan muotoja naiset ovat kokeneet ja millaisia haasteita ohjaajat ovat kokeneet avun antamisessa. Kehitimme tutkimusmenetelmän tätä hanketta varten.”

Aineisto paljastaa, että suurin osa hankkeessa mukana olleista naisista oli kokenut sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa kotimaassaan sekä pakomatkan aikana. Viidesosa naisista oli joutunut väkivallan uhriksi myös Euroopassa. Yleisimmät väkivallan muodot olivat perheväkivalta, seksuaaliväkivalta sekä ihmiskauppa.

Järjestelmä laittaa uhrit koville

GBV-hankkeen myötä on noussut esille, kuinka huonosti väkivaltaa kokeneet naiset näkyvät maahanmuuton keskustelussa.

”Keskustelu painottuu nuoriin miehiin ja uhkakuviin. Naisten ääni ei kuulu”, Inka Lilja toteaa.

”Keskustelu maahanmuutosta painottuu miehiin ja uhkakuviin. Naisten ääni ei kuulu.”

”Osin tämä selittyy kulttuurisilla syillä. Naiset eivät osaa ajatella, että he olisivat väkivallan uhreina oikeutettuja tukeen tai että väkivaltakokemukset olisivat peruste turvapaikalle.”

”Osa naisista ei osannut edes kuvitella, että esimerkiksi pakkoavioliitto tai muut heille yleiset ja jopa normaaleina pidetyt väkivaltakokemukset voivat olla perusteita turvapaikalle. Näitä kokemuksia hävetään ja niistä syytetään myös omaa itseään. Kun omassa kotimaassa vielä luottamus viranomaisin on ohutta, ei ole ihme, että traumaattisesta kokemuksesta on hirvittävän vaikea puhua ventovieraalle viranomaiselle.”

Liljan mukaan myös virallisen turvapaikkaprosessin ”järjestelmäkieli”, avautuu hyvin vaikeasti naisille, joista osa on Eurooppaan tullessaan luku- ja kirjoitustaidoton.

”Naiset tarvitsevat paljon tukea, jotta he tässä järjestelmässä saavat kuuluville tarinansa. He tarvitsevat myös konkreettista tietoa siitä, millaiset asiat vaikuttavat turvapaikan saamiseen.”

Juristina Lilja tietää, että EU:n direktiivit turvapaikanhakijan oikeuksista on asiallisesti kirjoitettu.

”Siellä otetaan naisen kohtaama väkivalta hienosti huomioon, jopa trauman ja häpeän merkitys tunnistetaan. Silti meidän tutkimusaineistossamme naiset kertovat pitkään jatkuneesta väkivallasta, jota ei tunnistettu turvapaikkaprosessissa”, hän huomauttaa.

Puijolan hankkeessa 98 naista

GBV-hankkeeseen osallistuneiden naisten joukossa on 47 kansalaisuutta. Suurin osa on Irakista, Afganistanista ja Syyriasta sekä Afrikan maista Somaliasta ja Nigeriasta.

”Traumaattisesta kokemuksesta on hirvittävän vaikea puhua ventovieraalle.”

Hankkeen ohjaajien ja pakolaistaustaisten naisten kohtaamisissa nousivat esille paitsi koskettavat elämäntarinat, myös naisten kokema häpeä ja pelko.

”Jos väkivallan tekijä on oma puoliso, nainen vaikenee pelätessään, että puhuminen vaikeuttaa turvapaikkaprosessia. Jos nainen on ihmiskaupan uhri, hän voi pelätä, että asian paljastaminen vahingoittaa sukulaisia omassa kotimaassa”, Inka Lilja toteaa.

Itse turvapaikkaprosessi on myös usein syy sille, etteivät naiset tee rikosilmoitusta kokemastaan väkivallasta.

”Oleskeluluvan saaminen turvallisesta maasta on tärkein asia, jonka rinnalla oikeuden vaatiminen omien väkivaltakokemuksen takia voi tuntua vähäpätöiseltä”, Lilja toteaa.

Tämä on näkynyt myös hanketyössä Setlementti Puijolan Tyttöjen Talolla. Hankkeen vastuuohjaaja Sanni Mäkinen on yhdessä ohjaajan Henriikka Niskasen kanssa kohdannut 99 pakolaistaustaista naista, joista 40 prosenttia on ollut turvapaikanhakijoita. Naiset asuvat eri puolilla Suomea ja edustavat yhdeksäätoista eri kansalaisuutta.

”Kun tärkeintä on pohtia, onko vielä huomennakin turvassa tai ylipäätään hengissä, eivät ajatukset ulotu siihen, tuleeko rikosoikeudelliselta kannalta kuulluksi”, toteaa Mäkinen, joka on tavannut naisia Tyttöjen Talolla Kuopiossa sekä Puijolan luotsaamassa Tarinan vastaanottokeskuksessa Siilinjärvellä.

Lilja kehuu yhteistyötä Puijolan ja muiden hanketta toteuttaneiden tahojen kanssa arvokkaaksi.

”Ohjaajien työ on ollut merkittävää ruohonjuuritason ihmisoikeustyötä. Ohjaajilta naiset ovat saaneet arvokasta tietoa oikeuksistaan ja päässeet rauhallisessa sekä luottamuksellisessa tilanteessa käsittelemään kokemuksiaan”, Lilja näkee.

Suositukset myös EU-komissiolle Brysseliin

HEUNI on koostamassa pian päättyvän GBV-hankkeen tutkimusaineiston pohjalta julkaisua ja käsikirjaa.

Puijolassa hankkeeseen osallistuneiden naisten joukossa on 19 kansalaisuutta.

”Julkaisemme myös suositukset siitä, miten turvapaikka- ja rikosoikeusprosessissa voitaisiin paremmin kuulla näiden naisten ääni. Suositukset annetaan sisä-, oikeus-, ulko- sekä sosiaali- ja terveysnimisteriölle. Käymme luovuttamassa suositukset myös EU-komissiolle Brysselissä”, Inka Lilja kertoo.

Suosituksissa on neljä teemaa. Ensimmäinen painottaa sitä, että pakolaisille tulisi mahdollistaa turvallinen ja laillinen tie Eurooppaan, jotta ihmiskauppa ja salakuljettaminen vähenisivät. Turvapaikkaprosessiin esitetään konkreettisia muutoksia, jotta naisten aidot kokemukset tulisivat paremmin esille. Lisäksi halutaan varmistaa tukipalvelut sukupuolistuneen väkivallan uhreille.

Suositusten mukaan naisia pitäisi motivoida hakemaan apua myös rikosoikeusprosessin kautta. Esille tuodaan myös, kuinka tärkeää naisten olisi jo turvapaikkaprosessin varhaisessa vaiheessa saada oma oikeusavustaja.

Suositusten ja käsikirjan kautta tietoa pakolaistaustaisten naisten kohtaamasta väkivallasta on tarkoitus levittää muun muassa järjestöille, Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelijoille sekä vastaanottokeskusten työntekijöille.