Isän näköinen -hankkeen projektipäällikkö Kari Katajisto (vas.) ja terveyden ja hyvinvoinnin alan konkari Matti Rimpelä vaihtavat ajatuksia isyydestä. ”Maailma muuttuu nopeasti, ja isyys siinä mukana. Sellainen isyys, joka oli normaalia minun nuoruudessani, ei päde enää lainkaan”, Rimpelä toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin alan konkari Matti Rimpelä on viiden lapsen isä. ”Yhtään lasta en olisi uskaltanut tehdä, jos minun nuoruudessani vanhemmuudesta ja lapsista olisi puhuttu samaan tyyliin kuin nyt”, hän sanoo.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Miljoonia euroja on mennyt. Ja projekteja syntynyt. On ollut perhekeskusten kokeilua, hyvinvointineuvolaa ja viimeisimpänä lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa. Palavereja on pidetty, suunnitelmia tehty ja kohti parempaa kurkotettu.

Mitä on tapahtunut? Voivatko suomalaiset lapset ja perheet paremmin?

Konkreettista uutta ja hyvää ei näissä yrityksissä juurikaan ole syntynyt, kuuluu vastaus. Ainakin, jos kysyy alan konkarilta Matti Rimpelältä.

”Retoriikka ei muuta maailmaa, ellei se muutu lihaksi.”

”Retoriikkaa on, paljon. Ja palavereja on, paljon. Mutta retoriikka ei muuta maailmaa, ellei se muutu lihaksi”, sanoo Rimpelä, lääketieteen tohtori ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen emeritus tutkimusprofessori.

Ei Rimpelä ihan usko THL:n tilastoitakaan, joiden mukaan 20 prosenttia suomalaisnuorista potee masennusta ja jonkinlaisia mielenterveyden ongelmia.

”Ei heillä ole mielenterveysongelmia. Heillä on arjessa kasvamisen ja jaksamisen ongelmia”, Rimpelä sanoi osallistuessaan keskiviikkona Setlementtiliiton ja Miessakkien ”Isän näköinen” -hankkeen järjestämään seminaariin Kuopiossa.

Puhe vanhemmuudesta vääristyi

Matti Rimpelä uskoo tietävänsä ainakin osasyyn sille, miksi lapsia syntyy Suomessa vuosi vuodelta vähemmän. Tämäkin asia kietoutuu hänen mielestään osin viestiin, jota tulee monesta tuutista mielenterveysalalta.

”Jos minun nuoruudessani psykiatrit olisivat maalanneet lapsista ja heidän pahoinvoinnistaan niin synkkiä kuvia kuin he nyt tekevät, en varmasti olisi uskaltanut hankkia lapsia”, epäili Rimpelä – viiden lapsen isä.

”Koko tapa puhua vanhemmuudesta on vääristynyt.”

Rimpelää harmittaa, että isyyden, äitiyden, vanhemmuuden ja perhe-elämän ihannointi on kadonnut.

”Koko tapa puhua vanhemmuudesta on vääristynyt. Missä ovat kokemukset siitä ihanuudesta, mitä lapset ja lapsenlapset tuovat vanhempien ja isovanhempien elämään? Miksi vanhemmuuden myönteiset puolet eivät näy julkisuudessa? Sen sijaan luemme otsikoita, jossa pikkulapsen vanhemmuutta kuvataan sanomalla, että elin kuin sumussa”, Rimpelä pauhasi.

Rimpelä ei usko sitäkään, että puhe vanhemmuuden katoamisesta pitäisi paikkansa.

”Isät esimerkiksi osallistuvat lastensa elämään enemmän kuin koskaan ennen. Yhteiskunta sen sijaan on jättänyt vanhemmat yksin, kun esimerkiksi koulumaailma on osin vetäytynyt kasvatusvastuustaan.”

Kun isältä kysytään, katsotaan äitiä

Matti Rimpelä syttyi puhumaan vanhemmuudesta ja lukuisten hankkeiden vaatimattomista vaikutuksista yleisökysymysten innostamana.

Hänen luentonsa aihe oli, miksi isä yhä on näkymätön silloin, kun puhutaan lapsiperheiden tukemisesta ja palveluista.

Rimpelän kokemus on, että vanhemmuuden osalta kulttuuri on jäykkää ja tottumukset muuttuvat hitaasti. Suomessa äitiysvalmennus alkoi muuttua perhevalmennukseksi 1970-luvulla, mutta ei se nostanut isiä äitien rinnalle vanhempana ja kasvattajana.

2000-luvun alussa Suomeen yritettiin juurruttaa Ruotsissa hyviä tuloksia saavuttanutta perhekeskusten niin sanottua Leksandin mallia, jossa isille luotiin aivan uudenlaista ja aktiivista roolia.

Hiukan sarkastisesti hymyillen Rimpelä heijasti taululle lauseen Perhekeskushankkeen loppuraportista vuodelta 2008:

”Jos ei erityisesti tikulla töki, isyys unohtuu.”

”Suomessa ei ole olemassa kulttuurisia tapoja miesten kokoontua jakamaan kokemuksia, saamaan ja antamaan vertaistukea.”

Rimpelän oma tiivistys isien osasta suomalaisessa perhepalvelussa on vielä selkeämpi:

”Jos ei erityisesti tikulla töki, isyys unohtuu.”

Tämä on Rimpelän mielestä tilanne nytkin, vuosikymmen perhekeskuskokeilujen jälkeen.

”Toki meillä on tahoja ja viranomaisia, jotka selvittävät miesten tilaa ja asemaa. Niitä ovat esimerkiksi poliisi- ja selviytymisasemat”, hän sivalsi.

Kun Suomeen perustettiin 2010-luvun alussa hyvinvointineuvoloita, videotallenteet neuvoloissa tapahtuneista vanhempien kohtaamisista olivat paljastavia:

”Kun terveydenhoitaja esitti kysymyksen isälle, hän katsoi äitiä.”

Rimpelä sanoo pettyneensä myös nelivuotiseen, tänä vuonna päättyvään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan, jos sitä tarkastelee isien näkökulmasta.

”Ohjelmaan on käytetty 40 miljoonaa. Mutta kun lukee sen tuottamaa aineistoa, ei sieltä isiä löydy. Ei tosin löydy äitejäkään, mutta yhä lähtökohtainen oletus vanhemmuudesta puhuttaessa on, että nyt puhumme äideistä.”

Vain isä käy neuvolassa – jokin on vialla

Kun Matti Rimpelä pohtii isän roolia vanhempana, hän kertoo esimerkin omasta pojastaan. Tämä kävi lapsensa kanssa yksin neuvolassa vaimon työmatkojen takia. Seuraus: neuvolassa huolestuttiin siitä, miksei äitiä näy neuvolakäynneillä.

”Kukaan ei kysele, jos isä ei käy lastenneuvolassa.”

”Isyys ei ole kiinnostavaa, jos siihen ei liity ongelmaa. Ei kukaan kysele, jos isä ei käy lastenneuvolassa, mutta jos äitiä ei näy, on syytä huolestua.”

”Isyys alkaa kiinnostaa vasta, jos isää ei ole, isät vaihtuvat tai isään liittyy jokin riskitekijä. Silloin aletaan kysellä isyyden taustoja.”

Setlementtiliiton ”Isän näköinen” -hankkeen projektipäällikkö Kari Katajisto kuunteli ison yleisön joukossa Rimpelän esitystä yhtä innostuneena kuin kaikki muutkin seminaarin osanottajat.

”Saimme kuulla pitkän linjan kehittäjän ja tekijän painavat näkemykset palveluiden järjestämisestä ja niihin liittyvistä haasteista”, Katajisto totesi.

Isän näköinen -hanke on pian päättymässä, mutta isätyö jatkuu.

”Olemme kouluttaneet hankkeen aikana yli 1800 sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen alan ammattilaisia ja opiskelijoita. Tarkoitus on, että valmistunut isätyön suunnitelma juurtuu osaksi käytäntöä. Se tarkoittaa, että isät huomioidaan jatkossa paremmin niin neuvoloissa ja kouluissa kuin kaikissa lapsiperheiden palveluissa”, Katajisto sanoo.