Arja Airaksinen työssään: Aggrediin on tullut keskustelemaan asiakas, jolla on väkivaltainen rikostausta.

Lapsia. Perheitä. Romaneja. Nuoria. Väkivaltarikollisia. Arja Airaksinen on Puijolan työntekijänä ja asiakkaittensa kautta kohdannut koko elämänkirjon. ”On ollut värikästä ja hengästyttävää”, hän sanoo.

                      ARJA AIRAKSINEN

Surun ja ilon kyyneleet – en koskaan ole laskenut niiden määrää. Mutta jos olisin, ehkä olisin ajatuksissani rikkaampi, ymmärryksessäni viisaampi.

Niin paljon kyyneliä kasvoilla ja silmäkulmissa, näillä ihmisillä edessäni. Olisin voinut punoa niistä pitkän helminauhan. Se ei maistuisi merensuolaiselta vaan vahvasti elämältä.

Kyyneliä olisi riittänyt mereksi asti. Mutta tämän meren rannalla olen saanut kohdata myös maailmaa syleilevää onnea, naurua ja pursuilevaa ilakointia. Valtava kirjo eletty elämää on piirtynyt eteeni niiden kuudentoista vuoden aikana, jonka olen saanut työskennellä Puijolassa.

Tulin Puijolaan vuonna 2003 luotsaamaan lasten iltapäiväkerhojen toimintaa. Kerhojen koordinaattorina sain paneutua lasten, perheiden ja koulun arkipäivään. Osallistuin innokkaasti myös Setlementtiliiton lapsi- ja nuorisotyöhön. Setlementtinuorten liiton toiminnanjohtajana tuolloin toiminut ja sittemmin nuorisoasiainneuvokseksi nimetty Pekka Häyhä innosti minua hakemaan rahoitusta Puijolan lapsi- ja nuoristyön laajentamiseen.

Saimme rahoituksen tyttötyölle, joka laajeni Tyttöjen Talon toiminnaksi.

Saimme rahoituksen, ja Puijolaan syntyi uusi yksikkö, Puijolan Nuoret. Tämän myötä saimme rahoituksen tyttötyölle, joka myöhemmin laajeni Puijolan Tyttöjen Talon toiminnaksi. Paljon muutakin teimme: lasten kesätoimintaa ja kesäleirejä, maahanmuuttajataustaisten nuorten kerhoja, tyttö- ja poikakerhoja, romanityötä.

Ternokestos-hankkeessamme aikuiset romanit järjestivät vapaa-ajantoimintaa nuorille romaneille, Tzehko Diives Maale -hankkeen aikana kiersimme Maarit Grönforssin kanssa päiväkodeissa ja esikouluissa kertomassa romanikulttuurista. Erittäin tarpeelliseksi huomattu Herrax -hankkeen suuntasimme pojille ja nuorille miehille. Olimme myös suunnittelemassa ja kehittämässä Setlemettinuorten liiton Mun Talous -hanketta. Järjestimme ja osallistuimme lukemattomiin tapahtumiin.

Vuonna 2014 työnkuvani muuttui täysin – siitä lähtien olen paneutunut väkivaltatyön saloihin Puijolan Aggredissa.

HANKEHAKEMUSTEN VIIDAKKO, yhteistyöverkostot, toimikunnat, hallitustyöskentely – kaikki tämä on tullut Puijolassa tutuiksi.

Olen muistuttanut itseäni siitä, että kaiken perusta ovat yhteistoiminta ja yhdessä tekeminen. Vahvat verkostot ja yhteiset näkemykset työn tarpeellisuudesta mahdollistivat sen, että sadat lapset ja nuoret pääsivät kertomaan mielipiteensä sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan lukuisia tapahtumia.

16 vuotta – värikästä, vaihtelevaa, aika-ajoittain hengästyttävää työskentelyä. Onnistuakseen hyvin tai edes kohtuullisesti järjestötyössä vaaditaan pitkäjänteisyyttä, venymistä, epävarmuuden sietämistä sekä vahvaa osaamista ja asiantuntijuutta.

Järjestötyössä vaaditaan venymistä, epävarmuuden sietämistä ja vahvaa osaamista.

Järjestötyön parasta antia on ollut sen vaihtelevuus. Olen saanut vastuuta, joka on mahdollistanut tärkeäksi näkemieni asioiden viemisen eteenpäin – joustavasti ja ketterästi. Vastuu on painanut, mutta sitä on ollut mieluisaa kantaa. Intoa ja voimia antaa tieto siitä, että viemme eteenpäin asioita, jotka ovat tärkeitä niin yksittäiselle ihmiselle kuin laajemmin yhteiskunnallisesti.

Puijolassa olen saanut elää ja työskennellä oman arvomaailmani mukaisesti. Oikeudenmukaisuus ja asiakkaiden kunnioitus ovat kulkeneet punaisena nauhana mukanani nämä vuodet.

PUIJOLASSA ON AINA ollut mahtavaa porukkaa töissä. Sallimme erilaiset näkemykset ja mielipiteet, ja kiivaskin keskustelu pysyy asialinjalla. Välillä olen puolustanut asiakkaitani ja heidän näkemyksiään jopa tulenkivenkatkuisesti.

Olen saanut työskennellä arvomaailmani mukaisesti.

Jos välillä onkin työkavereiden kanssa väännetty, niin kohta on jo halattu. Erilaisten ajatusten reilu ja kiertelemätön pohdinta on ollut antoisaa ja kauas kantavaa.

Kuusitoista vuotta Puijolassa – 60 vuotta elämässä. Juhlin pyöreitä vuosiani moottoripyörän kyydissä.

Olen onnellinen Puijolan työntekijä ja 60-vuotias. Iloitsen siitä, että olen saanut kokea elämässä jotakin syvempää ja käsinkosketeltavan herkkää. Ihmiselo voisi loppujen lopuksi olla hyvin yksinkertaista, kun vain muistaisimme vain pitää toinen toisistamme huolta.

Kirjoittaja työskentelee Setlementti Puijolan Aggredissa vastaavana väkivaltatyön asiantuntijana.