Kuvakomboon on kerätty Setlementti Puijolassa työskentelevien naisten kuvia. Kuva havainnollistaa, mitä tarkoittaa, että joka kolmas suomalaisnainen on lähisuhteessaan joutunut kokemaan väkivaltaa. Joka kolmas – se todella on näin paljon.

Suomessa joka kolmas nainen on kokenut lähisuhteessaan väkivaltaa, se on enemmän kuin missään muussa EU-maassa. ”Väkivalta ei ole vain lyömistä. Joka iskusta ei jää mustelmaa”, muistuttavat Puijolan Tyttöjen Talon työntekijät.

Teksti ja kuvitus: Katja Hedberg

Pahaa tekee, kun selaa Euroopan unionin perusoikeusviraston FRA:n tutkimusta naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Laaja tutkimus sisältää muun muassa kolme karttaa. Niissä kaikissa Suomi erottuu muihin Euroopan maihin verrattuna tummimpana alueena – joka kolmas nainen Suomessa on kokenut parisuhteessaan väkivaltaa. Suomessa onkin EU-maista eniten lähisuhdeväkivaltaa.

Kun väkivallan kaikki muodot huomioidaan, Suomi on EU-tutkimuksen mukaan naiselle toiseksi turvattomin maa Unionin alueella. Suomalaisista yli 15-vuotiaista tytöistä ja naisista 47 prosenttia kertoi kokeneensa fyysistä väkivaltaa.

70 prosenttia kaikista maailman naisista joutuu elinaikanaan väkivallan uhriksi.

FRA:n tutkimus on vuodelta 2014, mutta yhtä ikävää luettavaa on tuore, Tilastokeskuksen juuri julkistama tutkimus Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2019. Tutkimus tehdään joka vuosi, ja nyt selvitettiin ensimmäistä kertaa nettiahdistelun määrää. Tulos: joka kolmas 16–34-vuotias suomalaisnainen on joutunut kokemaan netissä joko hyökkäävän tai ahdistelevan käytöksen kohteeksi.

Joka marraskuu vietetään YK:n julistamaa kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Teemapäivää vietettiin ensimmäisen kerran tasan 20 vuotta sitten, mutta kahdessa vuosikymmenessä maailma ei juuri ole kaunistunut. YK:n mukaan 70 prosenttia kaikista maailman naisista joutuu elinaikanaan väkivallan uhriksi.

”Teemapäivää todella tarvitaan”, sanovat Puijolan Tyttöjen Talon johtaja Johanna Luomala, seksuaaliväkivaltatyön tekijä Anna Korhonen sekä ohjaajat Sanni Mäkinen ja Tiina Hakkarainen.

Tyttöjen Talon kvartetti istui pohtimaan teemapäivää, sen tarpeellisuutta ja merkitystä. Sekä keinoja, joilla väkivaltaa voisi vähentää.

Miestä lyödään nakkijonossa, naista kotona

Miksi tarvitsemme kansainvälistä teemapäivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi?

Tiina Hakkarainen: Teemapäivä voi osaltaan onnistua tekemään näkyväksi tämän vaikean ja tärkeän aiheen.

Johanna Luomala: Toivottavasti teemapäivä herättää meidät siihen todellisuuteen, että aihe on kipeä erityisesti Suomessa. Maamme on yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista, nimenomaan naisille.

”Oikeutusta väkivallalle ei ole, oli tekijä kuka tahansa.”

Anna Korhonen: Meidän pitäisi enemmän pohtia sitä, miksi Suomi on niin väkivaltainen maa. Myös miehiin kohdistuva väkivalta on vaikea asia. En haluaisi pohtia väkivaltaa ja sen merkitystä sukupuolen mukaan. Kohtaan työssäni niin paljon väkivaltaa kokeneita ihmisiä, että tuntuu raskaalta asemoida tai pohtia sitä sukupuolen mukaan. Oikeutusta väkivallalle ei ole olemassa, oli tekijä kuka tahansa.

Johanna: Väkivallan mekanismit naisten ja miesten välillä ovat erilaisia. Jo siksi pitää puhua naisiin ja miehiin kohdistuvasta väkivallasta. Lisäksi naisiin ja miehiin kohdistuva väkivalta ovat hyvin arvotettuja asioita. Jos puhumme miesten väkivallasta, puhumme asiasta. Jos puhumme naisten väkivallasta, puhumme ruikuttamisesta. Tutkimusten mukaan miehet kokevat väkivaltaa nakkikioskilla ja sodassa, naiset lähisuhteissaan. Eroja siis on. Vastakkainasettelu asiassa ei vie eteenpäin, siksi sen yli pitäisi jotenkin päästä. Tyttöjen Talolla tehtävämme on tehdä työtä ja tarkastella asioita tyttöjen ja naisten näkökulmasta.

Sanni Mäkinen: Miesten kokema väkivalta voidaan kokea jopa kunnialliseksi asiaksi. Mutta kun mies kohtaa lähisuhdeväkivaltaa tai sukupuoliväkivaltaa naisen taholta, ei ulostulo olekaan enää kovin sallittua. Pidetäänkin häpeällisenä miehen kannalta, jos hän on joutunut naisen pahoinpitelemäksi.

”Jos mies saa turpaansa naiselta, hän ei muka ole enää mies.”

Johanna: Väkivalta valitettavasti saa merkitystä sukupuolen mukaan. Jos mies saa turpaansa naiselta, hän ei ole enää mies. Tällainen ajattelu pitää yllä haitallisia rakenteita. Että olisi muka epämiehekästä, jos ei kestä seksuaalista häirintää. Suomea pidetään tasa-arvoisena maana, mutta tässä mielessä tavoitamme tuskin koskaan täydellistä tasa-arvoisuutta.

Tarvitsemme lisää metoo-kampanjoita

Nyt sinulla on valta toteuttaa yksi käytännön teko, jolla naisiin kohdistuva väkivalta vähenee. Mitä teet?

Sanni: Annan seksuaalikasvatusta.

Johanna: Teen sukupuolisensitiivistä työtä.

Anna: Annan seksuaalikasvatusta, joka perustuu sukupuolisensitiivisyyteen.

Tiina: Lisään tietoa seksuaalioikeuksista ja ihmisoikeuksista.

Sanni: Ja niihin liittyvistä velvollisuuksista.

Johanna: Pitäisi lisätä tietoisuutta siitä, kuinka merkittävästi sukupuoli liittyy meidän jokaisen kasvuun ja kehitykseen. Tarvitsemme lisää metoo-kampanjoita sekä yhteiskunnallista rakentavaa keskustelua. Miksi esimerkiksi puhumme koulukiusaamisesta emmekä henkisestä tai fyysisestä väkivallasta?

Sanni: Miksi ylipäätään välttelemme oikeiden nimikkeiden käyttöä? Jos uskaltaisimme puhua väkivallasta oikeilla sanoilla, se lisäisi väkivaltaa kokeneen oikeutusta, mutta myös väkivaltaa tekevän vastuuta.

”Miten helppoa on loukkauksen jälkeen heittää, että se oli vaan läppä.”

Tiina: Ja miten paljon meillä on sanontoja, jotka muka oikeuttavat huonon käytöksen. Inhoan suomalaista sanontaa, että rakkaudesta se hevonenkin potkii. Yhtä asenteellista on todeta, että pojat on poikia. Näillä kommenteilla oikeutamme paljon loukkaavaa käyttäytymistä. Voisimmeko kerta kaikkiaan lopettaa nämä hassun hauskat ”kansanviisaudet”.

Sanni: Miten helppoa tosiaan on loukkauksen jälkeen heittää, että se oli vaan läppä. Kun puhumme väkivallasta, ei läppiä ole.

Tiina: Pitäisi toistuvasti avata sitä, mitä väkivalta itse asiassa on. Se on paljon muutakin kuin lyömistä. Se voi olla sylkemistä tai kiristämistä tai sitä, ettei anna toisen nukkua. Väkivalta on niin paljon muutakin kuin mistä jää mustelma.

Työtä sen eteen, että häpeä katoaa

Millä konkreettisella tavalla Puijolan Tyttöjen Talo voi vaikuttaa siihen, ettei tällaista teemapäivää enää tarvittaisi?

Johanna: Kaikki työmme Tyttöjen Talolla – yksilötyö ja ryhmätoiminnot – tähtäävät siihen, että tytöillä ja naisilla olisi itsemääräämisoikeus – oikeus omiin rajoihin, myös seksuaalirajoihin.

Anna: Teemme tietoista häpeän vastaista työtä. Tarjoamme turvallisia tiloja ja turvallisia kohtaamisia.

Sanni: Liikaa ei todellakaan voi painottaa työtämme sen eteen, että häpeä lievenisi.

”Kyllä riepoo, jos raiskatulta kysytään, että mitä sinulla oli päällä.”

Johanna: Totta. Olemme valitettavasti niin häpeän tunteen kasvattamia.

Tiina: Muistutamme jatkuvasti kävijöitämme siitä, kuinka arvokkaita ja upeita he ovat.

Anna: Kun tuomme esille jokaisen arvokkuutta, kasvaa vähitellen ymmärrys siitä, että ei todellakaan ole ok, jos minua kohdellaan huonosti. Kukaan ei ansaitse huonoa kohtelua. Se, joka kohtelee toista huonosti, tekee aina väärin.

Tiina: Annan kommentti on tosi tärkeä. Kyllä riepoo, jos raiskatulta kysytään, että mitä sinulla oikein oli päällä.

Työtä naisten hyväksi, tänäänkin

Kuinka itse vietät tätä teemapäivää 25. marraskuuta?

Johanna: Kirjoitan raha-anomuksia, jotta työmme Tyttöjen Talolla jatkuisi sen puolesta, että väkivallan tekoja voitaisiin vähentää, uhrien kokemuksia lieventää ja voisimme pureutua mekanismeihin, jotka luovat sukupuoleen liittyvää väkivaltaa.

Tiina: Teen työtä nettinuorisotalolla, eli puhun tästä aiheesta Habbo hotellissa sijaitsevassa Netarin nuorisotilassa.

Anna: Minut on kutsuttu puhumaan Valoa ja väkivalta -seminaariin. Tehtäväni on kertoa, mistä väkivallan uhri saa paikallista tukea ja palveluja.

Sanni: Olen Tyttöjen Talolla maahanmuuttajataustaisten naisten kanssa. Pidämme joka maanantaiseen tapaan Women’s Cafen, joka nyt sattuu erittäin osuvasti tärkeälle päivälle.