STEA on vaikuttunut Aggredi-työmme tuloksista ja esityksen mukaan Puijolan Aggredin kolmikko Simo Rutanen (vas.) Arja Airaksinen ja Pasi Raatikainen voivat jatkaa myös ensi vuonna tärkeää työtään väkivallan ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.

STEA antoi hyvää palautetta Puijolan Aggredille ja esittää sille vuoden jatkorahoitusta. Työmme jatkuu myös Kompassissa, Tyttöjen Talolla ja Mahkussa. STEA esittää Puijolan ensi vuoden toimintaan yhteensä noin 790 000 euroa.

Teksti ja kuva: Katja Hedberg

Hyviä uutisia rahamaailmasta:

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on esittänyt avustusehdotuksessaan Setlementti Puijolalle ensi vuoden toimintaan noin 790 000 euroa. Summa on hiukan isompi kuin tämän vuoden tukemme.

Potti jakaantuu Puijolassa Kompassille, Tyttöjen Talolle, Tukikeskus Mahkulle ja Aggredille.

Eniten jännitimme Aggredin kohtaloa.

Eniten jännitimme täällä Puijolassa Aggredin kohtaloa. Aggredi on toiminut viisi vuotta, ja nyt toiminta oli katkolla. Aggredissa tehdään työtä niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat syyllistyneet kodin ulkopuoliseen väkivaltaan.

STEAssa tämä työmme katsottiin niin tärkeäksi, että se esittää sille vuoden jatkorahoitusta. Hienoa on sekin, että rahoituksen myötä Aggredin työntekijöiden Arja Airaksisen ja Pasi Raatikaisen lisäksi ohjaaja-kokemusasiantuntijana tänä vuonna aloittaneelle Simo Rutaselle esitetään jatkopestiä Aggrediin koko ensi vuodelle.

STEAn perusteluissa todetaan, että Aggredissa tehtävällä työllä voidaan uskottavasti vähentää väkivaltarikoksia yksilötasolla ja että Aggredin toimintamallista on lupaavia tuloksia suhteessa väkivaltaisen käyttäytymisen vähentämiseen.

Perustelut ilahduttavat Puijolan toiminnanjohtajaa Eija Teerinevaa.

”Nyt pääsemme entisestään syventämään työtämme.”

”Päätös tarkoittaa, että olemme pystyneet todentamaan Aggredi-työmme vaikuttavuutta.  Nyt pääsemme entisestään syventämään tätä työtä sekä hyödyntämään kertynyttä osaamistamme”, Teerineva toteaa.

Kompassin, Tyttöjen Talon ja Mahkun työlle rahoitusta esitetään ensi vuodeksi, ja rahoitus on STEA:ssa varattu alustavasti myös kahdelle seuraavalle vuodelle.

”Pystymme nyt näissäkin yksiköissä kehittämään edelleen tärkeää asiakastyötämme sekä vahvistamaan verkostoja tärkeisiin yhteistyökumppaneihin”, Teerineva toteaa.

Puijolan toiminta jatkuu tämänhetkisillä päätöksillä entisellään myös Maahanmuuttoviraston rahoittamassa Tarinan vastaanottokeskuksessa sekä Kuopion kaupungin rahoittamissa iltapäiväkerhoissa viidellä Kuopion alakoululla. Työntekijöitä Puijolassa on noin 75.

STEA jakaa avustuksensa Veikkaus Oy:n pelituotoista, joita se hallinnoi. STEAn nyt tekemät avustusehdotukset hyväksytään vielä sosiaali- ja terveysministeriössä tammi-helmikuun vaihteessa.