Vapaaehtoiskoulutuksen vetäjät, opiskelijat Teresa Rikkonen (vas.), Aino-Maija Antikainen, Emma Puodinketo ja Saara Kultamaa ovat itse saaneet kokemusta kansainvälisyydestä muun muassa vaihto-oppilaina, vaihto-opiskelijoiden tutoreina, sekä eri tehtävistä kansainvälisessä opiskelijajärjestössä.

Tämä on hienoa ja uutta: Tarjoamme koulutuksen kansainväliseen vapaaehtoistoimintaan. Koulutus on Puijolan Kompassissa neljänä iltana helmikuussa. Koulutuksesta vastaa vauhdikas Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden kvartetti.

Teksti ja kuva: Katja Hedberg

Nyt sukellamme Puijolassa uudella tavalla kansainvälisyyteen. Tarjoamme helmikuun aikana mielenkiintoisen, neljä iltaa kestävän kansainvälisen vapaaehtoistyön koulutuksen. Koulutus toteutetaan Puijolan Kompassissa.

Koulutuksen suunnittelevat ja toteuttavat Itä-Suomen yliopistossa sosiaalipsykologian maisterivaihetta suorittava nelikko Teresa Rikkonen, Emma Puodinketo, Saara Kultamaa ja Aino-Maija Antikainen.

Nelikko johdattaa osanottajat mielenkiintoisten ja ajankohtaistenkin asioiden äärelle. Koulutuksen teemoja ovat maahanmuutto ja kotoutuminen, asenteet ja ennakkoluulot, kansainvälisen vapaaehtoistyön mahdollisuudet sekä ryhmän ohjaaminen ja vuorovaikutustaidot.

Sitäkin pohditaan, kuinka oppisimme kohtaamaan ihmiset tasaveroisesti.

Kansainvälisyys on koulutuksen vetäjien mielestä kiintoisa asia. Koulutuksessa kansainvälisyyttä tutkaillaan niin kulttuurin kuin kielen kautta. Sitäkin pohditaan, kuinka me lopulta näemme maailman ja kuinka oppisimme kohtaamaan ihmiset tasaveroisesti.

Nelikko myöntää, että vaikka kokee olevansa avarakatseinen, itsensä saa usein kiinni siitä, että kohtaa ulkomaalaistaustaisen toisin kuin suomalaisen.

”Pohdimme kurssilla, kuinka opimme kohtaamaan ihmisen ihmisenä, olipa hän mistä päin maailmaa tahansa”, Saara Kultamaa toteaa.

”Opettelemme yhdessä myös tunnistamaan omia ennakkoluulojamme”, Teresa Rikkonen kertoo.

Luvassa hienoja kohtaamisia

Koulutuksen järjestäminen on nelikolle itselleenkin oppimisen paikka. Kurssi on heille osa monikulttuurisuuden opiskelujaksoa ja harjoitusta käytännön ohjaukseen ja neuvontaan.

”On jännittävää nähdä, minkä verran kurssi houkuttaa osanottajia. Olemme itsekin oppimassa uutta”, Aino-Maija Antikainen sanoo.

”Kurssista on tarkoitus tehdä keskusteleva ja osallistava. On jännittävää saada aivan uudenlainen kokemus ohjaamisesta”, Emma Puodinketo pohtii.

Nyt on mahdollisuus laajentaa omaa kaveripiiriään.

Vaikka kouluttajia vähän jännittää, he odottavat innostuneen helmikuuta ja koulutuksen alkua.

”Tässä vapaaehtoiskoulutuksessa saa mahdollisuuden kohdata erilaisia, eri taustoista tulevia ihmisiä. Tämä on myös mahdollisuus laajentaa omaa kaveripiiriään”, Puodinketo vinkkaa.

Rikkosen mukaan kansainvälisyys on jo osa meidän kaikkien arkeamme.

”Olisi tietysti ihanteellista, että osaisimme ottaa muualta tulleet vastaan niin, että heillä olisi Kuopiossa kotoisa olo.”

Antikainen painottaa, ettei kotoutuminen tapahdu, jos maahanmuuttajat eivät koe olevansa osa yhteiskuntaamme.

”Se tarkoittaa, että heidän pitää saada kokea olevansa osa meitä. Osallisuutta tarvitaan monella eri tasolla”, hän pohtii.

Kultamaa suosittelee koulutusta myös jo tiedonhankkimisen takia.

”Tietoisuus ja ymmärrys lisääntyvät vain sitä kautta, että ihmiset eri taustoista löytävät toistensa luokse. Tähän tarvitaan luonteva tila. Kompassi on tällaiseen koulutukseen tietysti mahtava paikka.”

Koulutus kahdella kielellä

Kvartetti arvelee, että kurssin aikana osanottajat pääsevät kokemaan vanhan totuuden:

Koulutus on maksuton.

”Kun pohdimme kulttuurieroja ja vuorovaikutustaitoja, niin varmasti esille nousee se, että lopulta me kaikki – olimmepa kotoisin mistä tahansa – olemme aika samanlaisia. Enemmän on yhdistäviä kuin erottavia asioita”, nelikko painottaa.

Iso osa koulutuksesta pyritään toteuttamaan suomeksi. Koska osanottajiksi odotetaan myös maahanmuuttajia, kieli vaihtuu välillä luontevasti englantiin.

Koulutus on maksuton. Se toteutetaan Kompassissa Kuopion Kauppakadulla helmikuussa neljänä iltana. Koulutuspäivät ovat tiistai 4.2, torstai 6.2, tiistai 11.2 ja torstai 13.2 kello 16.30-18.00. Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä ilmoittautunutta.

Voit ilmoittautua koulutukseen sähköpostitse: vapaaehtoiskoulutus@outlook.com