Kotina vastaanottokeskuksen huone, 20 neliötä. Vessat ja suihkut käytävän päässä, yhteiskeittiö eri kerroksessa ”Pahinta on, että välillä mieli ei tahdo kestää näin pitkää odottamista” Al-Azzawit sanovat. Vasemmalta Mohammed ja Ahmad Al-Azzawi, äiti Nourhan Al-Shabandar, isä Wisam Al-Azzawi sekä Yasmin Al-Azzawi.

Al-Azzawin perheen turvapaikkaprosessi jatkuu viidettä vuotta. Huomisesta ei tiedä, mutta vanhimmat lapset opiskelevat silti lähihoitajiksi, kuopus pärjää alakoulussa ja äitikin lähti koulun penkille. Paluu Irakiin ei perheen mielestä ole mahdollista. ”Siellä odottaa kuolema”, sanovat vanhemmat, jotka lastensa kanssa olivat todistamassa Isisin karmeaa joukkoteloitusta Tikritissä.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Aamu valkeni varhain kuten kesäisin aina. Mutta nyt raju ääni herätti koko perheen.

Laukauksia.

Ääni tunkeutui sisälle, jäi kaikumaan huoneisiin.

”On vaikeaa kuvata, kuinka pelottavaa se oli”, perheen äiti Nourhan Al-Shabandar palaa kesään 2014 Tikritin kaupungissa Irakissa.

”Televisiossa oli kerrottu, että Isis on organisaatio, joka tapaa julmasti ihmisiä”, Al-Shabandar sanoo.

”Ilmassa oli paljon savua, ja ihmiset juoksivat hädissään.”

Ääri-islamilainen Isis valtasi Tikritin kesäkuussa 2014 ja toteutti siellä joukkoteloituksen, josta Helsingin Sanomat kirjoitti viime marraskuussa näin:

”Miehet komennettiin valmiiksi kaivettuihin kuoppiin. He makasivat vatsallaan, eivät voineet tehdä mitään, he odottivat.

Sitten Isis tulitti.

Mies kerrallaan. Laukauksia selkään, takaraivoon. Teloitetut nytkähtivät hiekkakaivannon pohjalle. Ammuttiin kymmeniä, sitten satoja. Teurastus kesti päiviä. Kun se oli ohi, ruumiita oli rivi, jonka päähän kirjaimellisesti silmä ei kantanut. Noin 1 700 tapettua.

Joukkoteloitus Tikritin kaupungissa Irakissa oli Isisin ensimmäinen suurta huomiota herättänyt hirmuteko. Pari viikkoa myöhemmin liike julisti hallitsevansa valtavaa aluetta Irakin ja Syyrian pohjoisosissa. Se sanoi perustaneensa alueelle ”islamilaisen valtion”, kalifaatin.” (HS 24.11.2019)

Nourhan Al-Shabandar ja hänen miehensä Wisam Al-Azzawi eivät halua viipyä Tikritin tapahtumissa. Ne nostavat yhä pelon pintaan – myös perheen lapsilla, 18-vuotiaalla Ahmad Al-Azzawilla ja isosiskolla, 20-vuotiaalla Yasmin Al-Azzawilla. 12-vuotiaan kuopuksen Mohammed Al-Azzawin kuullen verilöylystä ei puhuta.

”Ilmassa oli paljon savua, ja ihmiset juoksivat hädissään”, muistaa Ahmed.

”Huudot kuuluivat sisälle. Se oli pelottavaa. Kysyin äidiltä ja isältä, uskallammeko mennä ulos”, Yasmin kertaa.

”Isisin kanssa ei neuvotella.”

Isis piiritti kaupungin, ja Al-Azzawin perhe päätti paeta.

”Isisin kanssa ei neuvotella. He halusivat tappaa valtion viroissa olleet työntekijät, joten minäkin olin kohde”, Wisam Al-Azzawi kertoo Siilinjärvellä Tarinan vastaanottokeskuksessa, jossa perhe on asunut yli kolme vuotta. Ennen Tarinaa Al-Azzawin perhe asui vastaanottokeskuksessa Kuusamossa lähes vuoden.

Vanhin lapsi on saanut oleskeluluvan ja asuu nyt Pohjois-Suomessa. Muiden odotus turvapaikkaprosessin lopullisesta päätöksestä jatkuu, viidettä vuotta.

Säästöt menivät salakuljettajille

Äiti Nourhan Al-Shabandar, 47, työskenteli Tikritissä alakoulun englannin opettajana, isä Wisam Al-Azzawi, 48, valtion omistaman viljakeskuksen tarkastajana. Hän tutki viljan kunnon ja määritteli, paljonko viljelijöille sadosta maksettiin.

Viljakeskus oli myös elintarvikkeiden säännöstelty jakopaikka. Henkilökorttia vastaan sai kuukaudessa kaksi pulloa ruokaöljyä, kaksi kiloa vehnäjauhoja, kaksi kiloa riisiä ja kaksi kiloa sokeria.

”Isis hyökkäsi viljavarastoon, vei rahat ja ryösti elintarvikkeet.”

”Lähtömme jälkeen Isis hyökkäsi viljavarastoon, vei rahat ja ryösti elintarvikkeet sotilailleen”, Wisam Al-Azzawi kertoo.

Perhe pakeni Tikritistä lähelle Iranin rajaa, Khanaginin kaupunkiin.

”Liikkuminen oli vaikeaa. Emme löytäneet paikkaa, mihin saattoi turvallisesti asettua.”

Nourhan Al-Shabandar on Irakin turkmeeneja, joita Isis vainosi ja hääti kotiseuduiltaan.

”Useat sukulaiseni lähtivät Turkkiin, jossa he ovat yhä pakolaisina”, hän kertoo.

Myös Al-Azzawit päättivät lähteä kohti Eurooppaa. Ensin Turkkiin, sieltä Kreikkaan.

”Maksoimme salakuljettajille 2800 dollaria jokaisesta perheenjäsenestä. Ansaitsimme Tikritissä keskitasoa paremmin, joten säästömme riittivät maksuun”, vanhemmat kertovat.

”Maksoimme salakuljettajille 2800 dollaria jokaisesta perheenjäsenestä.”

Kaukaisesta Suomesta kantautui toiveikkaita uutisia.

”Kuulimme, että Suomessa kaikki lapset saavat hyvää opetusta. Ja että pääministerikin avaa kotinsa turvapaikanhakijoille.”

”Perillä huomasimme, että puhe rauhallisesta maasta ja ystävällisistä ihmisistä oli totta. Mutta se ei pitänytkään paikkaansa, että turvapaikan saisi puolessa vuodessa.”

Opettaja peruskoulun oppilaaksi

Setlementti Puijola on luotsannut Siilinjärvellä Tarinan vastaanottokeskusta neljä ja puoli vuotta. Keskuksessa asuu nyt 115 turvapaikanhakijaa.

Pitkästä odotuksesta ja epävarmasta tulevaisuudesta huolimatta asukkaista toistakymmentä opiskelee toisen asteen koulutuksessa. Yli 30 asukasta on löytänyt työpaikan.

Nourhan Al-Shabandar hankki Irakissa lukion jälkeen kaksivuotisen koulutuksen, jonka myötä hän sai pätevyyden alakoulun opettajaksi. Nyt hän suorittaa peruskoulun opintoja Pohjois-Savon opistossa Kuopiossa.

Nourhan Al-Shabandarilla opiskeli Irakissa opettajaksi, mutta nyt hän suorittaa peruskoulua Kuopiossa. Koetulokset ovat kaikki kiitettäviä.

”Jos haluaa onnistua elämässään, opiskelu on paras tie. Koulu on suuri iloni. Siellä tapaan ihmisiä ja opin lisää suomen kieltä. Saan kahdessa vuodessa peruskoulun todistuksen, joka auttaa eteenpäin. Haluan olla hyödyksi perheelleni ja palvella ihmisiä Suomessa”, Al-Shabandar katsoo toiveikkaasti tulevaan ja näyttää koepapereitaan: kiitettäviä numeroita matematiikasta, englannista ja suomesta.

Kuopus Mohammed innostuu näyttämään Siilinjärven Päivärinteen viitosluokan joulutodistustaan: työskentely ja käyttäytyminen on arvioitu joka osa-alueella kiitettäväksi.

”Matematiikka on kivaa, mutta historia vielä mukavampaa. On hauskaa oppia, mitä on tapahtunut tuhansia vuosia sitten”, poika sanoo.

Vaikeat sanat muistilapuille

Yasmin ja Ahmad Al-Azzawi opiskelevat lähihoitajiksi Riveriassa Joensuussa. Ahmadilla on menossa toinen, Yasminilla ensimmäinen vuosi. Kaksoistutkintoa suorittava Yasmin käy myös Joensuun lyseota.

Peruskoulun pätevyyden Ahmad hankki Ahmon yläkoulussa Siilinjärvellä, Yasmin Portaanpään kristillisessä opistossa Lapinlahdella.

Miksi juuri lähihoitajaksi?

12-vuotias Mohammed Al-Azzawi ja viitosluokan hieno joulutodistus.

”Ysiluokalla opettaja ehdotti, että lähihoitajan työ voisi olla minulle paras vaihtoehto. Äitikin piti ajatusta hyvänä”, Ahmad kertoo. Hän kiittää Ahmon opettajia, erityisesti koulun opinto-ohjaajaa, joka auttoi opiskelupaikan haussa.

Ensimmäinen opiskeluvuosi Joensuussa otti kuitenkin lujille.

”Ammattikieli on vaikeaa. Tutkin netissä, mitä esimerkiksi sanat empatia, temperamentti, kuntoutuskurssi, anatomia, haima ja munuaiset tarkoittavat.”

Opiskeluasunto oli pian täynnä muistilappuja lähihoitajan ammattisanoista. Myös esitysten pito vaati harjoittelua.

”Nyt nekin sujuvat”, toteaa Ahmad, joka puhuu suomea hämmästyttävän hyvin.

”Jonakin päivää ahkeruus palkitaan”

Ahmad Al-Azzawin harjoitusjaksot päiväkodissa ja kehitysvammaisten hoitokodissa ovat sujuneet hyvin.

”Moni suomalaistuttava sanoi, että älä opiskele lähihoitajaksi, joudut hoitamaan vanhuksia. Mutta tykkään auttaa ja palvella ihmisiä. Seuraava harjoittelu on vanhusten kanssa. Uskon, että pärjään heidänkin kanssaan.”

Oman sosiaalisen paikan löytäminen opiskelijoiden joukosta vei aikaa.

”Yksin uudessa paikassa eikä yhtään tuttua – välillä mietin, olenko sittenkään oikeassa paikassa. Mutta avoimena luonteena otin itse kontaktia, ja nyt minulla on kavereita.”

”Haluamme palvella suomalaisia, siksi opiskelemme lähihoitajiksi”, Ahmad ja Yasmin Al-Azzawi sanovat. Ennen pakoa Eurooppaan Jasmin kävi kotimaassa Irakissa koulua kuusi, Ahmad viisi vuotta.

Myös Yasmin Al-Azzawi tuntee ensimmäisen opiskeluvuoden haasteet:

”Luokan tytöt lukiossa eivät välttämättä ota minua ryhmätöihin mukaan, mutta opettajat ovat mukavia. Ammattiopiston harjoittelussa päiväkodissakin tulin hyvin henkilökunnan kanssa toimeen”, Yasmin toteaa.

Kannustusta nuoret saavat vanhemmiltaan.

”He sanovat, että jos jaksatte työskennellä lujasti, jonakin päivänä se palkitaan.”

Taloudellista selviytymistä helpottaa, että Tarina maksaa matkat Siilinjärveltä Joensuuhun. Myös oppikirjoihin on mahdollista saada tukea.

Viisi henkeä ja 20 neliötä

Ahmad ja Yasmin Al-Azzawi matkaavat Joensuusta Tarinaan joka viikonloppu. Opiskelukavereilleen he sanovat menevänsä Siilinjärvelle kotiin.

”Vaikka ei Tarina tietenkään oikea koti ole.”

”Emme voi sanoa, että asumme vanhassa sairaalassa. Ja että ruokaa teemme yhteiskeittiössä, josta palaamme kattiloiden ja lautasten kanssa takaisin omaan huoneeseen syömään”, Yasmin huokaa.

Al-Azzawit asuivat Tarinassa aluksi noin 20 neliön huoneessa koko perhe.

”Kun halusin vaihtaa vaatteita tai jutella äidin kanssa naisten asioita, muita piti pyytää poistumaan käytävään”, Yasmin sanoo.

”Jokainen haluaa joskus omaa rauhaa ja hetken yksinäisyyttä. Tarinassa tämä ei ole mahdollista.”

Täytettyään 18 vuotta Ahmad ja Yasmin muuttivat pois perhehuoneesta. Nyt he jakavat viikonloppuisin huoneensa toisen täysi-ikäisen turvapaikanhakijan kanssa.

Kaksi kielteistä päätöstä

Al-Azzawit ovat Euroopassa toista kertaa. Vuonna 2007 he hakivat turvapaikkaa Ruotsista, Sveitsistä ja Hollannista. Turvapaikkapäätös oli aina kielteinen. Perhe palasi vuonna 2010 Irakiin ja päätyi Tikritiin, 130 kilometriä Bagdadista luoteeseen.

”Elämme puolittaista elämää, mutta sekin on kuolemaa parempaa.”

Uusi yritys jäädä Eurooppaan ei lupaa nytkään hyvää. Al-Azzawit saivat toissa vuonna Maahanmuuttovirastosta kielteisen turvapaikkapäätöksen, josta valittivat hallinto-oikeuteen. Hakemus palautettiin Migriin, josta tuli toinen kielteinen päätös. Valitusprosessi jatkuu.

Odotus kysyy voimia, mutta opiskelu auttaa äitiä ja lapsia jaksamaan. Isä katsoo kuopuksen koulunkäynnin perään ja hoitaa Tarinassa omat ja vaimonsa siivousvuorot.

Entä jos turvapaikkaa Suomeen ei myönnetä?

”Sitten lähdemme Eurooppaan. Irakiin emme palaa. Se tietäisi kuolemaa”, vanhemmat sanovat.

”Elämme odottamisen takia puolittaista elämää, mutta sekin on kuolemaa parempaa.”

Unelma työstä ja omasta kodista

Kun Al-Azzawit tulivat Suomeen, äiti Nourhan Al-Shabandar haaveili omasta kodista ja sisusti sitä jo mielessään. Nyt unelmat ovat pieniä.

”Koti voisi olla millainen vain. Kunhan vain saisimme jäädä.”

”Haluaisin myös olla kuten muutkin tytöt Suomessa.”

Isälle myönteinen turvapaikkapäätös merkitsisi ennen muuta rauhaa.

”Ei tarvitsisi enää pelätä, että perheelle tapahtuu jotain pahaa. Irakissa ei olisi turvallista edes se, että lapset matkaavat keskenään opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Suomi on upea maa, täällä on puhdasta vettä ja ruokaa. Ja oikeusjärjestelmä sama kaikille.”

Ahmadille ja Yasminille myönteinen oleskelupäätös tarkoittaisi oikeutta tehdä työtä.

”Olisi upeaa opiskella lähihoitajan pätevyyden jälkeen lääkäriksi ja kiitoksena turvapaikasta palvella suomalaisia. Haluaisin myös olla kuten muutkin tytöt Suomessa. Hankkia ajokortin ja oman auton”, Yasmin haaveilee.

Myös Ahmad unelmoi työpaikasta, ajokortista, autosta. Ja omasta kodista.

”Ammatissani haluan tehdä hyvää työtä ja palvella ihmisiä. Kun käyn Joensuussa kavereiden luona, he kysyvät, voimmeko vierailla sinun kotonasi. Sanon aina, että teillä on syytä olla onnellisia ja tyytyväisiä. Teillä on oma koti, perhe ja rauha.”