”Olemme nyt pystyneet antamaan äänen haavoittuvassa asemassa oleville naisille, joiden ääntä ei aiemmin ole kuultu. Kehitettyjen työmenetelmien kautta heitä pystytään tukemaan ja selviämään kokemastaan. Menetelmät pitäisi saada vakituiseksi työmuodoksi ympäri Suomea”, sanovat Puijolan Tyttöjen Talon ohjaaja Sanni Mäkinen (kesk.) sekä HEUNIn erikoissuunnittelija Inka Lilja (vas.) ja johtaja Natalia Ollus.

Puijola oli mukana, kun päättäjille ja vaikuttajille esiteltiin Helsingissä tutkimustulokset siitä, miten sukupuolistunutta väkivaltaa kokeneet pakolaisnaiset tavoittaisivat oikeutensa turvapaikanhakijoina ja rikosten uhreina. Tutkimus perustuu kansainväliseen GBV-hankkeeseen, jossa Puijolan Tyttöjen Talo oli ainoana suomalaisena toteuttajana mukana.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

”Tarvitsemme vahvaa osaamista ja aivan oikeanlaista lähestymistapaa, jotta pakolaisnaisten kokema väkivalta pystytään tunnistamaan. Vastaanottokeskukset ovat aivan keskeinen paikka, jossa tämä tunnistaminen voi tapahtua”, totesi tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist torstaina eduskunnan Pikkuparlamentissa Helsingissä pakolaisnaisten GBV-hankkeen tulosten julkistamistilaisuudessa.

Tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist kiitti tuoretta tutkimusta ajankohtaisuudesta ja ainutlaatuisesta, uudesta tiedosta.

Blomqvist nosti esiin hallitusohjelman, johon on sisällytetty naisiin kohdistuvan väkivallan torjunta-ohjelma.

”Tavoite on, että ohjelma valmistuu alkusyksyyn mennessä”, Blomqvist raamitti aikataulua.

Hän korosti muitakin aiheeseen liittyviä uudistuksia. Väkivallan muodoista esimerkiksi pakkoavioliitto on tulossa erilliskriminalisoinnin piiriin, ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen ja estämiseen on tulossa uusi virka.

”Tämäkin on tarkoitus toteutua vuoden loppuun mennessä.”

GBV-hankkeen tuloksia Blomqvist kiitti niiden ainutlaatuisuudesta ja ajankohtaisuudesta.

Kuuden EU-maan CCM-GBV-hankkeessa (Co-creating a Counselling Method for Refugee Women GBV Victims) työskennelleet ohjaajat tunnistivat työssään noin 3500 naista, jotka olivat kokeneet sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa. Uhreista kerättiin yksityiskohtaisia taustatietoja, joten aineisto on Euroopankin mittakaavassa laaja ja merkittävä.

Aineiston tuloksena syntynyt, torstaina julkistettu Unseen victimis (Näkymättömät uhrit) -raportti sisältää suosituksia, joiden myötä naisiin kohdistunut väkivalta voitaisiin tunnistaa turvapaikkaprosessissa nykyistä paremmin.

Hankkeen aineisto on Euroopankin mittakaavassa laaja ja merkittävä.

Hankkeessa olivat Suomen lisäksi mukana Saksa, Kroatia, Italia, Kreikka ja Kypros. Setlementti Puijola toteutti Tyttöjen Talolla Kuopiossa hanketta ainoana järjestötoimijana Suomessa.

Raportin julkistamistilaisuus houkutti paikalle suuren joukon ihmisiä ministeriöistä, Mahanmuuttovirastosta, poliisista sekä lukuisista järjestöistä.

Uhrit pitää tunnistaa nopeammin

Hankkeessa saadun aineiston keräämisestä, analysoinnista sekä raportin kirjoittamisesta vastasi Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI). Raportti nostaa näkyviin pakolaisnaisten kokeman sukupuoleen perustuvan väkivallan, sen seuraukset sekä sen, etteivät naiset aina tavoita oikeuksiaan turvapaikanhakijoina eivätkä rikosten uhreina.

Raporttia koostamassa olleen HEUNIn erikoissuunnittelijan Inka Liljan mielestä olisi tärkeää tunnistaa sukupuolistunutta väkivaltaa kokeneet naiset mahdollisimman varhain, jo Euroopan rajoilla.

”Käytännössä se on kuitenkin siinä vaiheessa hyvin vaikeaa”, Lilja myöntää.

Suosituksissa nostetaankin esille vastaanottokeskusten työntekijöiden rooli.

”He ovat vahvasti turvapaikanhakijoiden arjessa mukana. Vastaanottokeskuksissa esimerkiksi terveystarkastuksen yhteydessä henkilökunta voi tunnistaa tapahtuneen väkivallan. Keskuksissa on myös mahdollisuus tarjota tietoa sukupuolistuneesta väkivallasta.”

Oikealle tiedolle on kova tarve. Raportti nostaa esille, etteivät pakolaisnaiset tiedä oikeuksiaan turvapaikanhakijoina tai väkivallan uhreina.

”Jos on koko elämänsä kokenut väkivaltaa, voi olla vaikeaa hahmottaa, että on oikeutettu tukeen.”

”Jos on koko elämänsä joutunut kokemaan väkivaltaa, voi olla vaikeaa hahmottaa, että Euroopassa näistä kokemuksista voi kertoa ja että on oikeutettu tukeen”, Lilja huomauttaa.

Osa hankkeessa tavoitetuista naisista ei osannut edes kuvitella, että esimerkiksi pakkoavioliitto voi olla peruste turvapaikalle. Kun omassa kotimaassa luottamus viranomaisin on ohut, ei ole ihme, että traumaattisesta kokemuksesta on erittäin vaikeaa puhua Euroopassakin vieraalle viranomaiselle.

Naiselle oma avustaja puhutteluun

Raportti nostaa esille, että sukupuolistuneesta väkivallasta ja uhrien oikeuksista on tärkeää jakaa tietoa sekä uhreille että viranomaisille.

Pakolaisnaisille tulisi kertoa heidän oikeuksistaan sekä mahdollisuudesta tehdä rikosilmoitus koetusta väkivallasta.

”Toki rikosprosessiin lähteminen tuntuu raskaalta, jos turvapaikkaprosessikin on vielä kesken”, Inka Lilja toteaa.

”Turvapaikkapuhuttelussa sukupuolistuneen väkivallan uhrit tarvitsevat erityistä tukea siihen, että he uskaltavat tuoda esille kokemansa väkivallan. Heillä pitäisi olla puhuttelussa oma avustaja. Eduskuntaan onkin kevään aikana tulossa hallituksen esitys, joka parantaa turvapaikanhakijoiden oikeutta oikeusapuun.”

Väkivallan kokemuksista puhuminen koetaan häpeällisenä ja pelottavana asiana. Perheenjäseniä pitäisi raportin mukaan kuulla erikseen, jotta puolisot uskaltavat kertoa mahdollisesta lähisuhdeväkivallasta.

”Tytär voi vaieta kokemuksistaan, jos hän ajattelee, että ne ovat liian rankkaa kuultavaa perheenjäsenille.”

”Myös tytär voi vaieta kokemuksistaan, jos hän ajattelee, että ne ovat liian rankkaa kuultavaa perheenjäsenille. Olisi lisäksi tärkeää, että jokainen aikuinen saa henkilökohtaisen turvapaikkapäätöksen. Näin päätöksen perusteet eivät tulisi tietoon muille perheenjäsenille”, Lilja avaa raporttia.

Raportti painottaa myös viranomaisten ja ammattilaisten kouluttamista.

”On aivan keskeistä, että turvapaikkapuhuttelijat ja vastaanottokeskusten työntekijät saavat lisää tietoa sukupuolistuneesta väkivallasta ja siitä, kuinka se vaikuttaa turvapaikkaa hakevien naisten elämään.”

Suosituksissa nostetaan esille, että väkivaltaa kokeneet naiset tarvitsevat moniammatillista tukea.

”Palveluiden tarjoamisessa vastaan tulevat tietysti resurssit. Palvelut maksavat, ja naisiin kohdistuvan väkivallan tunnistamiseen ja uhrien tukemiseen on hirveän vähän korvamerkittyä rahaa.”

Painavaa dataa tuntemusten sijaan

Inka Liljan mukaan GBV-hankkeen avulla syntynyt raportti suosituksineen on merkittävä työkalu, jonka avulla sukupuolistunutta väkivaltaa kokeneiden turvapaikanhakijoiden asemaa voidaan kohentaa.

”Meillä on nyt koossa painavaa, tarkkaan analysoitua dataa aiheesta. Vaikka hankkeessa mukana olleet EU-maat ovat hyvin erilaisia, pakolaisnaisten kokemukset ovat samansuuntaisia joka maassa”, Lilja kertoo.

GBV-hankkeen tutkimustulosten julkistamistilaisuus houkutti eduskunnan Pikkuparlamenttiin ison joukon kuulijoita. Yleisö kuunteli vaikuttuneena, kun ohjaaja Sanni Mäkinen kertoi työstään pakolaisnaisten kanssa.

GBV-hanke on päättynyt, mutta tutkimus aiheesta jatkuu. Ongelma on jatkorahoituksen saaminen.

”EU-tasolla naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön on rahoitusta ja asian tärkeys tunnistetaan, mutta Suomessa mahdollisuudet rahoituksen saamiseen ovat aika heikot”, Lilja pahoittelee.

Hän näkee, että vaikka naisiin kohdistuvasta väkivallasta on puhuttu Suomessa pitkään ilman merkittäviä edistysaskelia, kehitystä kuitenkin tapahtuu.

”Istanbulin sopimus tuli voimaan viisi vuotta sitten, ja sen jälkeen on tapahtunut aika paljon. Olemme saaneet seri-keskuksia, lisää naisten turvakotipaikkaoja ja muun muassa tukipuhelimet. Nyt esillä ovat Puijolan työn ja raporttimme myötä erityisesti turvapaikanhakijanaiset. Eteenpäin mennään, askel kerrallaan.”

Puijolassa lisättiin tietoa ihmisoikeuksista

GBV-hanketta Puijolan Tyttöjen Talolla toteuttanut ohjaaja Sanni Mäkinen avasi työtään raportin julkistamistilaisuudessa Pikkuparlamentissa koskettavalla tavalla. Puhe hiljensi ison kuulijajoukon.

Mäkinen kokee tärkeimmäksi tehtäväkseen jakaa pakolaistaustaisille naisille tietoa heidän oikeuksistaan väkivallan uhreina.

”Koin, että on jopa velvollisuuteni puhua heille rohkeasti ja rehellisesti sukupuolistuneesta väkivallasta sekä heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan turvapaikanhakijoina ja rikosten uhreina”, Mäkinen totesi.

Tieto voi olla mullistava asia naisille, jotka koskaan eivät ole saaneet päättää elämästään.

Hänen mukaansa tieto voi olla mullistava asia naisille, jotka koskaan eivät ole saaneet päättää elämästään tai edes puhua kokemuksistaan luottamuksellisesti toisten kanssa.

Tiedottamisen ohella Mäkinen kokee tärkeäksi tehtäväkseen kohdata pakolaisnaiset lempeästi ja arvostaen, hyväksyen heidät juuri sellaisina kuin he ovat. Arvostava katse säilyy senkin jälkeen, kun nainen ensimmäistä kertaa elämässään uskaltaa avautua kokemastaan väkivallasta.

”Teen häpeänvastaista työtä”, Mäkinen tiivisti.

Tuen tarve jää jälleen näkymättömiin

Sanni Mäkinen havaitsi hanketyössään, etteivät pakolaistaustaisten naisten kanssa työskentelevät ammattilaiset vielä tunnista sukupuolistuneen väkivallan muotoja, tai ainakaan niiden kanssa työskentelyyn ei ole varmuutta.

”Asia on meillä vielä niin uusi, että tämä on ymmärrettävää. Mutta tästä seuraa, että naisten kokemukset ja tuen tarve jäävät näkymättömiin.”

Mäkinen huomauttaa, että väkivallan kokemusten tunnistaminen tuo mukanaan ison vastuun.

”Entä jos tämän jälkeen ei ole tarjota tukea ja palvelua?”

”On upeaa, että pääkaupunkiseudulla ja isoimmissa kaupungeissa tehdään työtä sukupuolistuneen väkivallan teemoissa, mutta tämä ei auta naisia maakunnissa. Toivoisin, että tätä työtä tehtäisiin eri puolilla maata ja erityisesti paikkakunnilla, joilla vielä on vastaanottokeskuksia.”

Sanni Mäkinen kertoi kohdanneensa GBV-työssään 120 pakolaisnaista. ”Tärkein tehtäväni on levittää heille tietoa ihmisoikeuksista”, hän sanoi.

Mäkisen mielestä turvapaikanhakijanaisten kokemaa sukupuolistunutta väkivaltaa ei pidä nähdä marginaalisena ilmiönä.

”Kun kohtaa naisen, joiden elämää väkivalta on värittänyt ja kun tietää, että hänen saadessaan kielteisen turvapaikkapäätöksen, palauttaminen kotimaahan tarkoittaa kuolemaa tai entistä rajumpaa väkivaltaa, ilmiö ei ole enää marginaalinen. Kyse on vastuuttomuudesta ja ihmisoikeuksien mitätöinnistä.”

Puijolassa kohdattiin 120 naista

Sanni Mäkinen kohtasi puolitoista vuotta kestäneen hankkeen aikana 120 naista.

”Vuodenvaihteesta lähtien emme ole Setlementti Puijolassa saaneet rahoitusta työn jatkamiselle. Vaikka rahat loppuivat, naisten elämässään kokemat uhkat ja haasteet eivät valitettavasti lopu.”

Myös Puijolan Tyttöjen Talon johtaja Johanna Luomala näkee valitettavana sen, ettei työtä pakolaisnaisten kanssa voida jatkaa sillä laajuudella ja niin pitkäjänteisesti kuin ehdottomasti pitäisi.

”Emme voi jalkautua esimerkiksi naisten koteihin tai vastaanottokeskukseen. Nyt tapaamme pakolaisnaisia ja turvapaikanhakijanaisia Tyttöjen Talolla, jossa järjestämme yhdessä heidän kanssaan yhteisöllistä toimintaa. tarjoamme ryhmätoimintaa ja teemme yksilötyötä”, Luomala avaa nykyhetken tilannetta.

Hän luonnehtii hyvin haasteelliseksi tilannetta, jossa sukupuolistunutta väkivaltaa kokeneet naiset jäävät kohtaamatta.

”Sukupuolistunut väkivalta jää tunnistamatta, ja sitä kokevat jäävät ilman tukea, joka heille kuuluisi. Eikä tieto sukupuolittuneesta väkivallasta ja naisten oikeuksista myöskään tule tunnustetuksi.”

Tutustu hankkeen tuloksiin

Pääset lukemaan tuoreen raportin GBV-hankkeen tuloksista tästä linkistä.

Tästä linkistä  pääset lukemaan lisää CCM-GBV -projektista sekä sen uniikista tutkimusaineiston keruumenetelmästä. Lisäksi voit vilkaista projektissa luotua käsikirjaa, tutkimustuloksia sekä tutkimustulosten pohjalta luotuja suosituksia. Suomenkielinen käännös käsikirjasta löytyy täältä. Painetun version suomenkielisestä käsikirjasta saamme marraskuussa 2019.

Hankkeessa luotiin myös koulutusopas ”Sukupuolistunut väkivalta ja pakolaisnaiset”. Suomenkielisen oppaan löydät täältä.

Hankkeen kaikki materiaalit löytyvät useilla eri kielillä hanketta koordinoineen, saksalaisen Solwodin verkkosivuilta.