Tarinan mäki Siilinjärvellä hiljentyi elämän äänistä, kun viimeiset asukkaat lähtivät Puijolan luotsaamasta vastaanottokeskuksesta Mikkeliin ja Kajaaniin. Tarinasta tuli merkittävä risteyspaikka ja käännekohta moneen elämäntarinaan: viiden vuoden aikana keskuksessa asui 1200 turvapaikanhakijaa.

Tulevaisuus on epävarmuuden peitossa. Mutta yksi asia helpottaa: nalle lähtee mukaan.

Huone tyhjenee, tavarat on pakattu muuttoa varten. Mariwan Jawhar Mahmood (vas.) ja Frishta Karim Faraj asuivat kolmen lapsensa kanssa Tarinan potilashuoneessa lähes neljä vuotta.

Tarinan tyhjentymisen arkea: ohjaaja Johanna Visuri purkaa lapsen pinnasänkyä osiin.

Laukuissa ja jätesäkeissä koko elämä.

Elämä jatkuu, mutta ei enää Siilinjärvellä. Näkymä torstaina 12.11. aamulla Tarinan kolmoskerroksen aulassa.

Irakilaiset Bushra Al-Dulaimi, hänen 13-vuotias tyttärensä Farah – ja kohti Kajaania lähtevä muuttokuorma Tarinan käytävässä. ”Edessä on seitsemäs muuttomme Suomessa”, äiti kertoo.

Sosiaalityöntekijä Sari Kuosmanen ojentaa vielä juuri ennen lähtöä irakilaiselle Haitham Ali Al Hamadhille työnteko-oikeudesta todistuksen, joka pitää lähettää Maahanmuuttovirastolle.

Ohjaaja Johanna Visuri ja vielä yksi yhteinen hetki ennen lähtöä irakilaisten sisarusten, seitsenvuotiaan Sarjan ja kaksitoistavuotiaan Sarkan Ribwarin kanssa.

Irakilainen Aaro Jawhar on kolme ja puolivuotias Hän on asunut koko elämänsä Tarinan vastaanottokeskuksessa. Mukaan Kajaaniin lähtevät lempilelut.

Silmäpuolinalleakaan ei jätetä.

Nämä tuovat kodikkuutta uuteen asuinpaikkaan Kajaanissa.

Siilinjärven kunnan maahanmuuttokoordinaattori Päivi Asikainen ottaa muistoksi kuvan Mariwan Jawhar Mahmoodista (vas.) ja Frishta Karim Farajista sekä heidän lapsistaan Aarosta, Dinasta ja Darosta. Mukana myös Asikaisen puoliso Jorma Asikainen.

Vielä yksi säkki mahtuu mukaan. Kantamassa Mariwan Jawhar Mahmood ja Tarinan ohjaaja Charlis Anderia.

Torstaina Tarinasta muuttivat pois keskuksen viimeiset reilut 30 asukasta. Mukaan lähti valtava määrä tavaraa.

Itse leivottu tuore leipä otetaan myös mukaan uuteen kotiin.

Vauvan hoitopöytä mahtuu autoon viimeisenä tavarana. Mukana kantamassa Tarinan työntekijöistä Johanna Visuri, Sami Mohammadi ja Barnabe Koko.

Peitto ja tyyny olivat unohtua, mutta afganistanilainen Qoolamsekhi Rezai haki ne juuri ennen kuin linja-auto kaarsi pois Tarinan pihasta.

Lapset osallistuivat ahkerasti tavaroiden kantamiseen.

Viimeisinä muuttoautoon nostettiin vielä asukkaiden polkupyörät.

Hei hei, kiitos kaikesta ja näkemiin. Hyvästejä heiluttamassa Mariwan Jawhar Mahmood (vas.) ja Frishta Karim Faraj sekä lapset Daro, Aaro ja Dina.

Hetki ennen lähtöä, ja tunteet nousevat pintaan. Keskellä punaisessa takissa Tarinan johtaja Juha Huttunen.

Tarinan sairaanhoitaja Kirsi Soininen, irakilainen Frishta Karim Faraj sekä hyvästien haikeus, jolle ei löydy sanoja.

Irakilainen Azar Mohammed ja sosiaaliohjaaja Pirjo Huttunen hyvästelevät. ”Olen kasvattanut tätä viherkasvia Tarinassa neljä vuotta”, Mohammed kertoo pullossa olevasta kukastaan.

Viimeinen selfie Tarinan pihassa.

Näkemiin, kädestä pitäen.

Kyyneliä, halauksia, lähdön tunnelmaa.

Viimeinen kuva Tarinan työntekijöistä jää turvapaikanhakijan kännykkään – ja muistoihin.

Muuttoauto lähtee. Viimeinen katse kohti Tarinaa, joka oli koti kaksitoistavuotiaalle Sarkan Ribwarille kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden ajan.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Nalle on pikkumiehen sylissä tiukassa puristuksessa. Ympärillä on hälinää: hirmuinen määrä matkalaukkuja, nyyttejä, pussukoita ja säkkejä, joita kannetaan Tarinan vastaanottokeskuksen yläkerroksista ala-aulaan ja edelleen muuttoautoihin.

Hässäkän keskellä tuttu pörröinen lempilelu selvästi tuo pikkupojalle jonkinlaista turvaa.

”Ei mahdu enää mitään. Eikö edes pyykkiritilä? Tai vauvan hoitopöytä?”

Ulkona yksi auto alkaa olla kattoaan myöten täynnä.

”Ei mahdu enää mitään”, huutaa kuski.

”Eikö edes pyykkiritilä? Tai vauvan hoitopöytä?”, Tarinan työntekijä kysyy, äänessään hienoista epätoivoa.

Tavarat järjestetään uudelleen, ja lopulta auton uumeniin ja peräkärryyn mahtuu kaikki tarvittava, se hoitopöytäkin.

Puijolan luotsaamassa vastaanottokeskuksessa Siilinjärvellä vietettiin tällä viikolla tunteikkaita hetkiä. Maahanmuuttovirasto (Migri) päätti kesäkuussa lakkauttaa Tarinan ja kuuden muun keskuksen toiminnan, ja viimeiset asiakkaat lähtivät Tarinasta keskiviikkona Mikkeliin ja torstaina Kajaaniin.

Asukkaiden tavaroiden pakkaaminen autoihin oli totinen työ. Kiireen keskellä tehtiin paljon muutakin kuin kannettiin laukkuja ja laatikoita: halattiin, käteltiin, hyvästeltiin, sytytettiin viimeinen tupakka Tarinan pihalla, kiiteltiin menneistä vuosista, toivotettiin hyvää jatkoa.

Ja lopulta – kuivattiin kyyneliä.

”5 vuotta, 1 kuukausi ja 3 päivää. Niin kauan olen asunut täällä. Tuntuu surulliselta.”

Kun tavarameri oli autoissa ja oli aika sanoa näkemiin, nousivat tunteet pintaan. Lähtijöillä, mutta myös meillä, jotka jäimme – Tarinan työntekijöillä.

”Viisi vuotta, yksi kuukausi ja kolme päivää. Niin kauan olen asunut täällä. Tuntuu surulliselta. En unohda tätä, en koskaan”, sanoi irakilainen Azar Mohammed ja tiivisti samalla monen Tarinan asukkaan tunteet ja ajatukset.

Kuopus sai nimekseen Aaro

Tarinassa vietettyä aikaa laski moni muukin kuin Azar Mohammed.

”Viisi vuotta ja kaksi kuukautta. Niin pitkään olemme olleet Suomessa”, summasi Mariwan Jawhar Mahmood, 41, ja kääräisi viimeiset perheensä tavarat jätesäkkiin Tarinan entisessä potilashuoneessa.

”Ja kaikki nämä vuodet ja kuukaudet olemme odottaneet. Ja odottaneet”, huokaa vaimo Frishta Karim Faraj, 36, vieressä.

Suomalaislapset ihmettelivät. Kysyivät, miksi te asutte tällä, vaikka tämä on sairaala.”

Pariskunta pakeni levottomuuksia Pohjois-Irakin Kurdistanista Suomeen syksyllä 2015, kun iso pakolaisaalto ulottui Eurooppaan ja lopulta myös Suomeen. Mukana tulivat perheen kaksi vanhinta lasta, nyt yhdeksän ikäinen esikoispoika Daro sekä seitsenvuotias Dina.

Ensin perhe ohjattiin vastaanottokeskukseen Kuusamoon. Tarinaan he muuttivat maaliskuussa 2017, ja vain pari kuukautta Siilinjärvelle tulon jälkeen Frishta Faraj synnytti Kuopion yliopistollisessa sairaalassa poikavauvan. Kotiutuminen Suomeen oli alkanut – kuopuksen nimeksi tuli Aaro.

Nyt poika on kolme ja puolivuotias ja puhuu isosisariensa sekä vanhempiensa tapaan suomea erittäin hyvin.

Lähtö Tarinasta oli perheelle tunteikas hetki.

”Olisimme jääneet mieluummin tänne. Lapset surevat eniten.”

”Olisimme jääneet mieluummin tänne. Lapset surevat eniten. Siilinjärvelle jäävät luokkakaverit ja mukavat opettajat. Jäämme kaipaamaan myös ystäviä, joita löysimme seurakunnan tilaisuuksista”, vanhemmat sanovat.

Mukaviin muistoihin kuuluvat lasten koulukavereiden käynnit Tarinassa.

”He ihmettelivät kovasti. Kysyivät, miksi te asutte tällä, vaikka tämä on sairaala.”

Vaikka Mahmoodit ovat olleet Suomessa yli viisi vuotta, tulevaisuus on yhä epävarma. Perhe on saanut turvapaikkahakemukseensa kaksi kielteistä päätöstä, joista he ovat valittaneet hallinto-oikeuteen. Anomus on nyt palautettu Migriin uudelleen käsiteltäväksi. Odotus jatkuu tästä eteenpäin Kajaanissa.

Tarina synnytti laajan yhteistyön

Puijolan toiminnanjohtajan Eija Teerinevan on helppo palata syksyyn 2015, kun Tarinan sairaalasta erittäin nopealla aikataululla tuli Puijolan luotsaama turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

”Kiirettä piti, ja työpäivät olivat pitkiä. Tilanne oli uusi ja outo meille kaikille. Päätöksiä piti tehdä nopeasti ja parhaan ymmärryksemme mukaan.”

Eija Teerineva: ”Meihin luotettiin, ja me halusimme olla luottamuksen arvoisia.”

Teerinevan mukaan haastavaa tilannetta helpotti, että yhteistyö alueen lukuisten toimijoiden kanssa oli alusta asti mutkatonta.

”Viranomaiset, yritykset, koulumaailma ja vapaaehtoiset – me kaikki puhalsimme yhteen hiileen. Jokainen oivalsi, että meitä tarvitaan, ja että nyt pitää toimia.”

Teerineva on tyytyväinen siitä, että Puijola pystyi vastaamaan yhteiskunnassa yllättäen syntyneeseen tarpeeseen.

”Näin setlementit ovat aina tehneet. Meihin luotettiin, ja me halusimme olla luottamuksen arvoisia.”

Suomeen tuli syksyllä 2015 ja vuoden 2016 alussa noin 33 000 pakolaista. Tarinan sairaalan pihaan ensimmäinen turvapaikanhakijoiden linja-auto kaarsi lokakuun alussa 2015 – keskellä yötä.

Harva arvasi tuolloin, että Tarinan toimisi vastaanottokeskuksena yli viisi vuotta.

”Henkilökuntamme koko Puijolassa on saanut aivan uuden näkökulman kansainvälisyyteen. Viidessä vuodessa meille on kertynyt valtavasti osaamista”, Teerineva toteaa.

”Maailman pakolaistilanteen on ennustettu muuttuvan lähitulevaisuudessa. Jos uusi pakolaisaalto tulee, osaamisellemme olisi tarvetta. Varautumisen näkökulmasta on harmi, että Tarinan toiminta päättyy.”

”Nyt meidän pitää kääntää katse tulevaan ja miettiä, missä meitä seuraavaksi tarvitaan.”

301 myönteistä turvapaikkapäätöstä

Tarinassa asui parhaimmillaan 350 turvapaikanhakijaa. Lisäksi keskuksen kirjoilla oli enimmillään noin 110 yksityismajoituksessa ollutta turvapaikanhakijaa.

Pohjois-Savoon jää yli 30 asukasta. Puolet on töissä, puolet opiskelee.

Työntekijöitä Tarinassa oli toiminnan alkuvuosina kolmisenkymmentä.

Tarinassa oli muutamia asukkaita, jotka asuivat keskuksessa koko sen toiminnan ajan, yli viisi vuotta. Vaikka Tarinan toiminta päättyy, Pohjois-Savoon jää yli kolmekymmentä asukasta. Heistä noin puolet on töissä ja puolet opiskelee muun muassa toisen asteen oppilaitoksissa.

Tarinassa on asunut yhteensä noin 1200 ihmistä. Tarinan mäellä seisovasta vanhasta sairaalasta tuli siis merkittävä risteyspaikka ja käännekohta moneen elämäntarinaan. Vuosien aikana myönteisen turvapaikkapäätöksen sai 301 Tarinan asukasta. Heistä 203 jäi Pohjois-Savon alueelle.

Haastava työ toi kovan osaamisen

Tarinan johtaja Juha Huttusen mielestä viisi vuotta ja 1200 turvapaikanhakijaa on lukuja, joiden takana on useita hienoja tarinoita.

”Puijolan työntekijöinä olemme Tarinassa vaikuttaneet ison joukon elämään, ajatusmaailmaan ja maailmankatsomukseenkin”, Huttunen tiivistää.

Juha Huttunen näkee Tarinan toiminnassa kehitysyhteistyön piirteitä.

Maailmalla useissa kehitysmaissa työtä tehneenä Huttunen näki myös vastaanottokeskuksen toiminnassa kehitysyhteistyön piirteitä.

”Tavoitteemme oli tarjota asukkaillemme ajatuksia ja eväitä, joista on hyötyä siinäkin tapauksessa, että heidät palautetaan takaisin kotimaahan. Heillä on ollut viemisinään arvokkaita kokemuksia ja ymmärrystä tasa-arvosta sekä demokratiasta.”

Huttunen antaa kiitosta Tarinan henkilöstölle, joka teki vaativaa työtä haastavassa työpaikassa.

”Olemme oppineet valtavasti. Tuloksena syntyi ammattitaitoinen porukka, jossa nyt on huipputekijöitä mihin tahansa työyhteisöön. Toivottavasti hyvä lähtee kiertoon ja voimme viedä eteenpäin osaamista, jota yhdessä olemme luoneet.”

Huttusen mukaan ison kiitoksen ansaitsevat myös lukuisat yhteistyökumppanit.

”Koulumaailma, yritykset, seurakunnat, järjestöt, vapaaehtoiset, eri viranomaiset ja heidän joukossaan poliisit – yhteistyömme on toiminut upeasti. Juuri tämä yhteistyö oli kantavin perusta sille, että Tarinan toiminta sujui niin hyvin loppuun asti.”

Kansainvälisyyttä ja ostovoimaa

Siilinjärven kunnan maahanmuuttokoordinaattori Päivi Asikainen oli Tarinassa monessa roolissa, myös vapaaehtoisena sekä oman yrityksensä kautta alkuun perhetyöntekijänä.

”Takana on pitkä yhteinen taival asukkaiden ja työntekijöiden kanssa. Olo on haikea ja helpottunut”, hän totesi torstaina asukkaiden ja muuttoruljanssin keskellä.

Päivi Asikainen: ”Tarinan sulkeutuminen on menetys Siilinjärven kunnalle.”

Tarinan sulkeutuminen on Asikaisen mielestä menetys Siilinjärven kunnalle.

”Tarina on ollut voimavara kuntalaisille. Keskuksen toiminta aktivoi paikallisia toimijoita niin, että tuloksena syntyi valtavasti aivan uutta yhteistyötä ja erilaisia tapahtumia muun muassa seurakuntien, yrittäjien ja kolmannen sektorin kesken.”

”Myös alueemme yritykset ovat hyötyneet Tarinan asukkaista. Keskus toi Siilinjärvelle myös uutta ostovoimaa työpaikkojen myötä.

Asikainen näkee arvokkaana myös, että Tarina toi Siilinjärvelle aimo annoksen kansainvälisyyttä.

”Kansainvälisyys ulottui ruohonjuuritasolle. Asukkaiden ja kuntalaisten välille syntyi ystävyyssuhteita, joista parhaimmillaan voi tulla koko elämän pituisia.”