”Näen työssäni paljon oman elämänsä sankareita eli nuoria, jotka vastoinkäymisistään huolimatta jaksavat levittää iloa ja tukea muita”, sanoo ohjaajamme Jenny Keilonen. (Kuva: Katja Hedberg)

Puijolan Tyttöjen Talo 10 vuotta: Ohjaaja Jenny Keilonen ei koskaan seiso epäreilujen joukoissa. Sillä oikeudenmukaisuus on hänen supervoimansa.

Setlementti Puijolan Tyttöjen Talo Kuopiossa täyttää huhtikuussa 2021 kymmenen vuotta. Juhlistamme Talon upeaa kymmenvuotista toimintaa muun muassa juttusarjalla, jossa Talon kaikki työntekijät pohtivat vuorollaan sankaruutta ja supervoimia – ja niiden tarpeellisuutta. Tietysti he paljastavat myös oman supervoimansa.

Juttusarjaamme jatkaa Tyttöjen Talon ohjaaja Jenny Keilonen.

Jenny, mikä on sinun supervoimasi?
Oikeudenmukaisuudentaju ja oikeudenmukaisuus. Pyrin kohtelemaan kaikkia oikeudenmukaisesti. Kohtaamani ja näkemäni epäoikeudenmukaisuus herättää minussa helposti voimakkaita tunteita.

”Jos kohtelisimme toisiamme reilusti, kaikkien hyvinvointi lisääntyisi.”

Miksi supervoimaasi tarvitaan?
Ympärillämme on paljon kaltoinkohtelua ja epäoikeudenmukaisuutta. Jos kohtelisimme toisiamme reilusti ja rakentaisimme myös yhteiskunnan rakenteita oikeudenmukaisemmiksi, kaikkien hyvinvointi lisääntyisi. Tunne siitä, että minua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, vaikuttaa vahvasti meihin jokaiseen.

Kuka on sinun supersankarisi?
Tähän olisi monia ehdokkaita, mutta oma äitini on minulle eräänlainen supersankari.

Miksi juuri hän?
Äitini on täynnä lempeyttä ja hyvää tahtoa kaikille. Lempeällä kohtaamisella on mahdollista tehdä lähes sankaritekoja.

”Lempeällä kohtaamisella on mahdollista tehdä lähes sankaritekoja.”

Minkälaista sankaruutta näet Tyttöjen Talolla?
Tyttöjen Talon kävijöissä sekä työni verkkokohtaamisissa näen paljon oman elämänsä sankareita eli nuoria, jotka ovat ihmeellisen vahvoja ja taitavia ja jotka vastoinkäymisistään huolimatta jatkavat myös toisten tukemista ja ilon levittämistä. Lisäksi näen paljon arkisen työn sankaruutta meissä Talon työntekijöissä, kun olemme kohtaamiemme ihmisten puolella monin eri tavoin.

Minkälaisia supervoimia toivoisit Teräsmiehelle, Hämähäkkimiehelle, Batmanille ja James Bondille?
Kaikille heistä tekisi hyvää näyttää enemmän herkkää ja haavoittuvaa puoltaan ja tehdä enemmän yhteistyötä yksinäisen puurtamisen sijasta.

Onko poikien sankaruus erilaista kuin tyttöjen sankaruus?
Ei. Minulle sankaruus on toisten auttamista ja tukemista, ja siihen on mahdollisuus meillä kaikilla.

”Sankaruus on toisten auttamista. Siihen on mahdollisuus meillä kaikilla.”

Puijolan Tyttöjen Talo on toiminut kymmenen vuotta. Mikä on Talon tärkein tavoite seuraavan vuosikymmenen aikana?
Tärkeitä tavoitteita on varmasti monia, mutta ihmisten puolella oleminen myös jatkossa on tärkein.

Mistä ammennat voimaa?
Tarinoista eri muodoissa, läheisistä ihmisistä ja eläimistä sekä ajatusten hiljentämisestä muun muassa joogaten, luonnossa liikkuen tai käsillä töitä tehden.

Kenelle lähetät oman Voimaterveisesi?
Työssäni kohtaamille nuorille, jotka ovat liikuttavan välittömiä ja vahvoja. Soisin heille rauhaa kasvattaa omia supervoimiaan suurenmoisiksi!

Aiemmat Tyttöjen Talon 10-vuotisjuhlajutut julkaistiin verkkosivullamme 22.1, 29.1, ja 5.2. Ensi perjantaina 19.2. oman supervoimansa paljastaa ohjaaja Henriikka Tiihonen.