Pitkälahti Tenavat

Tenavien kerho toimii Pyörön koulun Pitkälahden koulun yksikössä Kuopion Petosella.

Tenavilla on käytössään oma, tilava luokkansa koulun ensimmäisessä kerroksessa. Välipala nautitaan koulun ruokalassa, joka sekin ijaitsee koulun ykköskerroksessa.

Kerholaisten käytössä on koulun liikuntasali ainakin yhtenä päivänä viikossa.

Kerhon päiväohjelma
  • Klo 11 – suunnittelua ja päivän sisällön valmistelua.
  • Klo 12 – ensimmäiset kerholaiset saapuvat, vapaata leikkiä.
  • Klo 13 – välipalalle. Käymme syömässä pienryhmissä porrastetusti.
  • Vapaata leikkiä, liikuntasali, läksyjen tekoa.
  • Klo 15 – jälkeen ulkoilemme, säävaraus.
Teemat

Syyslukukaudella teemoja ovat muun muassa luonto, syksy, isänpäivä, itsenäisyyspäivä ja joulu. Kevätlukukauden teemoja ovat muun muassa luonto, talvi, lumi, ystävänpäivä, laskiainen, kevät, pääsiäinen, vappu ja äitienpäivä. Teemat näkyvät esimerkiksi askartelujen aiheissa.

Muuta
  • Kerran viikossa on lelupäivä, jolloin lapsi voi tuoda kerhoon oman lelunsa.
  • Pidämme myös elokuvapäiviä, jolloin katsomme elokuvia yhdessä.

Yhteystiedot

Pyörön koulun Pitkälahden yksikkö
Pitkälahdentie 4
70800 Kuopio
puh. 050 471 6765
kerho.pitkalahti(at)puijola.net
Vastuuohjaaja: Samu Myrskykari

Vastuuohjaaja

Mirja Hytönen
Samu Myrskykari

Hei, olen Samu Myrskykari, Pitkälahden koulun Tenavien kerhon vastuuohjaaja. Olen työskennellyt lasten kanssa kolme vuotta, kokemusta on päiväkodista alakouluun ja yläkouluun. Yhden vuoden olen ollut aiemminkin iltapäiväkerhossa.

Pitkälahden Tenavat saavat minusta rennon vastuuohjaajan, jolla on hyvä huumori. Olen varma, että kerhostamme tulee loistojuttu. Kaikki liikuntaan liittyvät mahtavat asiat pallopeleistä luontoretkiin ovat minun juttuni. Erityisesti tällaisena digiaikana on tärkeää, että lapset liikkuvat ja viettävät aikaa myös luonnossa.

Lasten osallistaminen on myös minulle tärkeää. Tenavissa lapset saavat myös itse suunnitella tekemistä. Tavoite on, että lukuvuoden aikana jokainen lapsi pääsee ainakin kerran tekemään yhdessä muiden kanssa sitä omaa lempparijuttuaan.