Tyttöjen Talo 12-29-vuotiaille nuorille tarkoitettu paikka, jossa jokaisella on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Meillä tapahtuu paljon. Nuoret osallistuvat itse toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kaikki toimintamme on ammatillisesti ohjattua. Teemme työtä sukupuolisensitiivisellä otteella. Tämä tarkoittaa, että huomioimme työssämme sukupuolen vaikutukset nuoren kasvuun. Tyttöjen Talon toimintaa rahoittaa STEA.
Nuorisotyö


Yksilötyö
Voit varata meille henkilökohtaisen ajan, jolloin voit luottamuksellisesti keskustella tai selvitellä asioita, jotka sinua mietityttävät. Asian koolla ei ole väliä. Yksilötyötä talollamme tekevät ammatillisesti koulutetut henkilöt.
Henkilökohtainen tapaaminen kestää tunnin tai kaksi, tarpeesi ja tilanteesi mukaan. Kun haluat tulla juttelemaan, ota meihin yhteyttä. Olemme Kuopiossa osoitteessa Kuninkaankatu 26 B 26.
Ohjaaja Marika Happonen,
P. 050 554 8010
marika.happonen@puijola.net

Ryhmätoiminta
Meillä on useita säännöllisesti kokoontuvia ryhmiä, joissa osallistujat saavat itse suunnitella toiminnan sisältöä. Osa ryhmistä on avoimia, jonne voi tulla nonstoppina ilman ilmoittautumista, osa ryhmistä on suljettuja. Suljettujen ryhmien toiminta alkaa aina niin, että tapaamme ensin ryhmän osanottajat henkilökohtaisesti.
Kysy lisää ryhmistä
Ohjaaja Marika Happoselta
p. 050 554 8010
marika.happonen@puijola.net
Kysy lisää taideryhmistä
ohjaaja Salla Danjolta
p. 044 493 8012
salla.danjo@puijola.net

Yhteisötoiminta
Yhteisötoiminta on yhdessäoloa, tekemistä ja toimintaa. Tuolloin kuka tahansa voi tulla mukaan ilman ilmoittautumista. Yhteinen tekeminen liittyy aina johonkin teemaan. Voit osallistua haluamallasi tavalla; ottaa kupposen kahvia, pelailla, jutella, makoilla tai vaikkapa ihan vaan olla.
Ota yhteyttä ohjaaja Marika Happonen, marika.happonen@puijola.net, P. 050 554 8010

Somessa tehtävä työ
Kohtaamme nuoria myös somessa muun muassa Tiktokissa, Instagramissa ja Discordissa. Perjantaisin voit keskustella kanssamme seksuaalisuudesta chatissa. Tuotamme myös sisältöä yllä oleville kanaville ja tavoitteena on turva- ja tunnetaitojen lisääminen. Turvataidot ovat mm. omien ja toisten rajojen tunnistamista. Turvataidot antavat nuorille valmiuksia suojella itseään väkivallan ja kiusaamisen tilanteissa sekä tunnistaa uhkaavia tilanteita.
Ohjaaja Oona Hulkkonen, oona.hulkkonen@puijola.net P. 044 051 8412