Hola, hola 😊
Viimeksi lupasin kertoa, miten eri kulttuureista tulevat lapset löytävät tasapainoa suomalaisessa koulussa. Katsotaan, miltä se tasapaino käytännössä näyttää.
Kun lapsi muuttaa uuteen maahan, hänen sisäinen maailmansa muuttuu.
Ennen lapsen identiteetti liittyi tuttuun kieleen, rutiineihin, ääniin, kasvoihin, tuoksuihin ja paikallisiin tapoihin. Nyt mikään ei tunnu enää tutulta. Tämä muutos on sama kuin psykologien kutsuma symbolinen menetys — lapsi ei menetä vain kotia, vaan myös tunteen kuulumisesta ja arjen ennustettavuudesta.
Suomessa koulu on usein rauhallinen ja itsenäinen. Lapselle, joka tulee kulttuurista, jossa ihmiset ovat äänekkäämpiä ja yhteisöllisempiä, suomalainen koulu voi tuntua vieraalta ja kylmältä — vaikka se ei sitä olekaan.
Kieli ei ole vain sanoja — se on osa identiteettiä. Jos lapsi ei osaa uutta kieltä, hän ei pysty täysin näyttämään, kuka hän on. Hän ei ehkä voi kertoa vitsejä, ilmaista tunteita tai puolustaa itseään kuten aiemmin. Tämä voi johtaa siihen, että lapsi vetäytyy, tulee hiljaiseksi — ei siksi, ettei hän halua osallistua, vaan siksi että hän suojelee itseään virheiltä ja altistumiselta. Hiljaisuus ei aina tarkoita huonoa sopeutumista, se voi olla osa sisäistä prosessia.
Uudessa tilanteessa on tärkeää auttaa lasta löytämään keinoja ilmaista itseään, myös ilman sanoja. Esimerkiksi peli pantomiimi toimii hyvin: eleillä, katseella ja pienillä sanoilla voi kertoa paljon. Minun tehtäväni on opettaa lapsia “pelaamaan pantomiimia” — näyttämään, mitä he tuntevat, vaikka eivät vielä puhuisi kieltä sujuvasti. Kun lapsi tunnistaa tunteensa, hän voi sanoa: “Ok, I am confused. Mitä nyt?” Vaikka työskentelemme strategisesti, lapsista tämä on vain hauska leikki. Ja se onkin ihanaa.
Kun lapsi alkaa tottua uuteen, hän saa enemmän itsenäisyyttä. Hän voi päättää: “Käytänkö englanninkielisen sanan vai etsin sanan suomeksi?” Kun juhlimme jokaista pientä onnistumista, lapsi ymmärtää, että hän voi kantaa mukanaan useampaa kulttuuria — ei taakkana, vaan voimavarana.
Myös käytännön asiat ovat tärkeitä: missä luokat ovat, miten koulun tavaroita käytetään, mitä sääntöjä noudatetaan. Olen esimerkiksi auttanut lapsia löytämään koulun terveydenhoitajan, kun se on ollut tarpeen. Monet yllättyvät siitä, että koulu tarjoaa paljon ilmaiseksi — kirjat, materiaalit, jopa ruoan. Se kertoo: “Minusta pidetään huolta täälläkin.”
Pienet lapset ovat usein avoimia ja innokkaita. He näkevät koulun hauskana paikkana, jossa saa kokeilla uutta. Nuorille taas tilanne on erilainen: heillä on mielikuvia siitä, mitä opiskelu on ja mikä on “hyödyllistä”. He saattavat kyseenalaistaa, miksi opitaan näin ja mitä opitaan — ja se on hyvä asia. Kysymysten kautta syntyy oppimista.
Yksi suuri haaste on hyväksyä, että alussa ei ymmärrä kaikkea. Uutta kieltä oppiessa korva kuuntelee paljon ennen kuin se alkaa itse puhua. Se on kuin soitin, joka ensin viritetään: kuuntelulla saavutetaan sävel. Siksi suosittelenkin kuuntelemaan kieltä niin paljon kuin mahdollista — musiikkia, videoita, keskusteluja, ohjelmia…
Lapset, jotka oppivat olemaan kahdessa kulttuurissa, kehittyvät usein avoimemmiksi ja empaattisemmiksi. He oppivat katsomaan asioita useammasta näkökulmasta. Mutta tämä ei tapahdu itsestään. Se vaatii ympäristön, joka arvostaa sekä prosessia että tulosta.
Ilo kertoa teille lisää ensi kerralla! Silloin puhun tarkemmin siitä, mitä aineita lapset opiskelevat koulussa ja mitä tarkoittaa integrointitunti.
Yhdessä kasvaen eteenpäin!
Delia ja Jenni
Yhdessä kasvaen -hanke saa rahoituksen Euroopan unionin AMIF-rahastosta. AMIF on EU:n turvapaikka-, maahanmuutto-, ja kotouttamisrahasto. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueen kanssa.
