Asumisneuvonnan asiakasmäärät kovassa kasvussa – Toiminta saa lisärahaa ja kolmannen työntekijän

Kuopion asumisneuvonnan asiakasmäärät nousivat viime vuonna merkittävästi. Pitkäaikaisia asiakkaita oli 189 (v. 2021, 144) ja lyhytaikaisia asiakkaita oli 101 (82). Taustalla on uusien asiakasryhmien tulo asumisneuvonnan piiriin, kun toiminta laajeni viime vuonna koskemaan myös omistusasujia.

  • Tieto toiminnasta on levinnyt todella hyvin uusille asiakkaille, sanovat asumisneuvojat Elisa Hämäläinen ja Marjut Rantala.

Kuopion Asumisneuvonta on osa Kuopion Setlementti Puijolan toimintaa. Asumisneuvontaa koskeva laki uudistui vuoden vaihteessa, kun tuli voimaan viiden vuoden määräaikainen laki avustuksesta asumisneuvontapalveluun. Valtio tukee asumisneuvontatyötä kunnissa ja kaupungeissa, ja avustuksen koordinoinnista vastaa Ara. Kuopion kaupunki ostaa palvelun Puijolalta.

  • Aikaisemmin rahoitus oli vain asumisneuvonnan kehittämiseksi ja perustamiseksi. Nykyisin avustusta saa olemassa olevaan toimintaa. Lakiuudistuksen tavoitteena on laajentaa toimintaa Suomessa, Hämäläinen sanoo.

Kuopion asumisneuvonnan toiminta saa lisärahoitusta, joka mahdollistaa kolmannen työntekijän palkkaamisen vuodelle 2023. Rahoituksen kokonaissumma nousee näin ollen 165 000 euroon vuodelle 2023.

  • Kolmannen asumisneuvojan rekrytointi on käynnissä, Rantala sanoo.

Asumisneuvonta tarkoitettu kaikille Kuopiossa asuville. Viime vuosina mm. yksityiset vuokranantajat ovat käyttäneet palvelua aikaisempaa enemmän.

  • Tänä vuonna panostamme ennaltaehkäisevään asumisneuvontaan, korjaavan asumisneuvonnan lisäksi. Tarjoamme apua myös omakotitaloasujille, joiden talous on muutoksessa esimerkiksi korkojen ja sähkönhinnan nousun vuoksi, Hämäläinen sanoo.

Asumisneuvonta järjestää tänä vuonna myös asumiseen ja talouteen liittyviä infoja mm. nuorille.

LISÄTIETOJA

Asumisneuvoja Elisa Hämäläinen 050 339 4295, elisa.hamalainen@puijola.net

Asumisneuvoja Marjut Rantala puh. 050 352 0886, marjut.rantala@puijola.net

Puijolan viestintäpäällikkö Kari Angeria 044 741 6279, kari.angeria@puijola.net

 

 

 

PHP Code Snippets Powered By : XYZScripts.com