Omaa elämäntarinaa piti kirjoittaa puhtaaksi. Markku Riekkinen kävi kokemusasiantuntijakoulutusta, ja edessä oli päivä, jolloin tarina kerrottaisiin muille.
Hän kirjoitti sitä Setlementti Puijolan tukikeskus Mahkussa niinä päivinä, joina suoritti yhdyskuntapalvelua. Samoihin päiviin mahtui kohtaamisia muiden kävijöiden kanssa ja yhteisiä pelejä.
– Jos oltiin sählyä pelaamassa, olin siellä pelikaverina ja toiminnassa mukana, Riekkinen kertoo.
Mahkun ohjaaja Tanja Hynynen huomasi, että Riekkisellä oli yhteisössä omanlaisensa paikka. Hän oli osallistuja, mutta samalla jo tueksi muille.
– Olit vähän kuin apuohjaaja ja vertaistukihenkilö. Sinun opintosi näkyivät siinä tavassa, miten olit mukana.
Mahku oli tullut Riekkiselle tutuksi jo avolaitosaikana. Kun yhdyskuntapalvelupaikkaa myöhemmin etsittiin, hän toivoi itse pääsevänsä tuttujen ihmisten luo.
Hän oli aloittanut päihteettömän elämän ja halusi pysyä erossa entisistä kuvioista. Mahkussa oli mahdollista olla rauhassa oma itsensä.
– Pystyi olemaan vähän kuin kotona. Puhuimme ihan kaikesta.
Luottamus rakentui yhteisistä päivistä, keskusteluista ja siitä, että samat ihmiset kulkivat rinnalla pitkään. Hynynen muistaa yhä Riekkisen varhaisempia vaiheita. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt hetki, jolloin tämä valmistui ammattiin.
– Se oli meillekin herkkä paikka. Sellaisen polun seuraaminen on ollut mielettömän hienoa.
Nykyisin Riekkinen työskentelee vakituisesti sähköasentajana.
Hän itse painottaa, että muutos on vaatinut paljon omaa työtä. Päihteettömyys oli alkanut katkaisuhoidon kautta aikana, jolloin osa oikeusasioista oli vielä kesken. Mahdollisuus suorittaa yhdyskuntapalvelua tuntui ratkaisevalta, jo alkanutta kuntoutumista saattoi jatkaa.
– Se oli varmasti enemmän kuin lottovoitto. Se vaati itseltäkin hirveästi.
Mahkun tehtävä on tukea rikostaustaisia ihmisiä ja heidän läheisiään. Jollekin tärkeintä on apu hoitamattomaan asiaan, toiselle keskustelu tai mahdollisuus tulla mukaan ryhmään. Riekkisen kohdalla yhteisö antoi myös tilaisuuden käyttää omia kokemuksia toisten tukena.
Työtä tehdään tiiviisti Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Yhdyskuntapalvelun aloitus suunnitellaan yhdessä, kuulumisia vaihdetaan säännöllisesti ja pulmiin etsitään ratkaisuja. Samalla voidaan miettiä, millaista tukea ihminen tarvitsee seuraavaksi.
Rikosseuraamustyöntekijä Minna-Marja Halmepuro tuntee Mahkun myös oman aiemman työnsä kautta. Hän pitää sen vahvuutena tuttua, turvallista yhteisöä ja työntekijöiden ymmärrystä kävijöiden elämäntilanteista.
– Siellä on vapaus olla sitä, mitä on, eikä tule tuomituksi.
Hynysen mukaan yhteinen asiakasryhmän tuntemus tekee yhteistyöstä Risen kanssa helppoa. Asioita uskaltaa ottaa puheeksi, ja puhelimeen voi tarttua pienellä kynnyksellä.
Yhdyskuntapalvelun viimeinen päivä ei myöskään sulje Mahkun ovea. Ryhmiin ja yksilöllisen tuen pariin voi palata myöhemmin.
– Ihmiselle jää tieto siitä, että tällainen paikka on olemassa, Hynynen sanoo.
Kuvassa Rikosseuraamustyöntekijä Minna-Marja Halmepuro Rikosseuraamuslaitokselta, Markku Riekkinen, ja koordinaattori Tanja Hynynen Mahkusta.