Sanat ovat tekoja – Viestintäkampanja haastaa pohtimaan, millaisia sanoja ja tunteita sinä tuot nuorten pariin

Viime aikoina olemme kuulleet puhetta, joka ei rakenna turvallisuutta eikä osallisuutta.
Rasistiset ja syrjivät kommentit eivät jää keskusteluun. Ne näkyvät arjessa sivuuttamisena, ulossulkemisena ja kokemuksena siitä, ettei ole arvostettu omana itsenään.

🔎 Euroopan rasismin ja suvaitsevaisuuden vastainen komissio (ECRI) on huolestunut Suomessa lisääntyneestä vihapuheesta sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja romaneihin kohdistuvasta syrjinnästä. ECRI suosittelee kiireellisiä toimia vihapuheen kitkemiseksi ja työelämässä tapahtuvan syrjinnän vähentämiseksi.

📈 Poliisiammattikorkeakoulun vuosiselvitys kertoo, että epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi jälleen vuonna 2024. Etnisen ja kansallisen taustan lisäksi yhä useammin kohteena ovat myös haavoittuvassa asemassa olevat.

Setlementti Puijolassa haluamme, että jokainen ihminen voi tuntea olevansa turvassa ja olla osa yhteiskuntaa.

Siksi olemme mukana Itä-Suomen ETNOn Sanat ovat tekoja -kampanjassa ja haluamme haastaa erityisesti nuorten parissa toimivia aikuisia pohtimaan: Millaisia sanoja ja tunteita sinä tuot nuorten arkeen? Rakennatko niillä turvaa vai kavennatko sitä?

Me haastamme @Nuorten Palvelut ry:n @Tatu Tossavainen mukaan levittämään viestiä turvallisemmasta arjesta. Koska sanat ovat tekoja, jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, millainen Suomi nuorille rakentuu. Kampanjaan voivat liittyvä muutkin organisaatiot halutessaan!

Näin voi vastata haasteeseen:

  • Kirjoita oma päivitys tai kannanotto kampanjan teemasta.
  • Tee mielipidekirjoitus yksin tai yhdessä.
  • Lisää tunnisteet #SanatOvatTekoja ja #ItäSuomenETNO
  • Haasta seuraava toimija mukaan!

#SanatOvatTekoja #ItäSuomenETNO #SetlementtiPuijola #NuortenPalvelut

Lisätietoja: Valtioneuvoston asetuksessa etnisten suhteiden neuvottelukunnasta (771/2015) säädetään valtakunnallisen neuvottelukunnan lisäksi seitsemästä alueellisesta neuvottelukunnasta, joista yksi on Itä-Suomen ETNO toimialueenaan Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala. Alueellisen neuvottelukunnan tehtävänä on edistää vuoropuhelua ja yhteistyötä maahanmuuttajien, etnisten vähemmistöjen, viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä. ETNO toimii asiantuntijaelimenä tekemällä esityksiä ja aloitteita maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan eri osa-alueiden kehittämiseksi.

 

PHP Code Snippets Powered By : XYZScripts.com
Setlementti Puijola
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.