Työssäni perheiden kanssa, jotka ovat hiljattain muuttaneet Suomeen, kuulen usein, että päätös lähteä omasta kotimaasta ei ole ollut helppo. Monilla on ollut vakaa taloudellinen tilanne, mielekäs työ ja vahvat sosiaaliset verkostot. Silti he ovat päättäneet aloittaa alusta. Joillekin muuttoon ovat vaikuttaneet vaikeammat olosuhteet, kuten konfliktit, epävakaus tai epävarmuus kotimaassa. Silloinkin, kun jääminen ei ole tuntunut turvalliselta tai mahdolliselta, lähteminen omasta kodista, yhteisöstä ja tutusta elämästä on aina suuri ja raskas päätös.
Kun vanhemmat kertovat syistään muuttaa, puhe siirtyy nopeasti heistä itsestään lapsiin. He puhuvat tulevaisuudesta, jonka haluavat lapsilleen tarjota – mahdollisuuksista, koulutuksesta ja sellaisesta lapsuudesta, jota he toivovat lastensa saavan kokea. Lähes aina yksi sana nousee erityisen painokkaasti esiin: turvallisuus. Moni kertoo kuulleensa Suomesta jo ennen muuttoa median tai täällä jo asuvien tuttujen kautta. Suomea kuvataan maana, jossa koulutus on korkeatasoista ja jossa lapset ovat ennen kaikkea turvassa. Vasta muutaman kuukauden asumisen jälkeen alkaa kuitenkin hahmottua, miltä tämä turvallisuus näyttää arjessa. Se näkyy pienissä rutiineissa ja siinä, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa. Jotkut vanhemmat kertovat, että aluksi tämä tuntui jopa “tylsältä”, kunnes he ymmärsivät, että kyse onkin rauhallisuudesta – joskus jopa “liian turvallisesta” ilmapiiristä. Myös käsitys hauskuudesta ja vapaa-ajasta voi tuntua erilaiselta tällaisessa ympäristössä.
Pidän näitä pohdintoja arvokkaina. Ne kertovat siitä, että vanhemmat alkavat tunnistaa kulttuurieroja ja pohtia, miten ne näkyvät arjen vuorovaikutuksessa. Se, että jokin aluksi vieraalta tuntuva alkaakin näyttäytyä toisenlaisena elämänrytminä, on tärkeä osa kotoutumista. Se kertoo siitä, että vanhemmat eivät ainoastaan tarkkaile ympäristöään, vaan myös pohtivat sen taustalla olevia arvoja. Ja juuri tämäkin on turvallisuutta: että on tilaa ajatella, vertailla ja tutkia uutta ympäristöä ilman pelkoa tai jatkuvaa epävarmuutta.
Tässä kohtaa kerron usein vanhemmille, että heidän lapsensa eivät ainoastaan elä turvallisessa ympäristössä, vaan heitä myös opetetaan ylläpitämään sitä. Suomalaisessa koulussa turvallisuus ei tarkoita pelkästään vaarojen välttämistä. Lapsia opetetaan toimimaan vastuullisesti, kunnioittamaan rajoja, ratkaisemaan ristiriitoja rauhallisesti ja ottamaan toiset huomioon. Heitä ei siis vain pidetä turvassa – heitä kasvatetaan turvallisiksi ihmisiksi, jotka aikuisina kantavat vastuuta myös muista.
Suomessa turvallisuus näkyy fyysisessä ympäristössä: hyvin hoidetuissa tiloissa, selkeissä säännöissä ja ennakoitavissa rakenteissa. Mutta se ulottuu paljon pidemmälle. Se näkyy tavassa puhua toisille, tavassa käsitellä ristiriitoja ja siinä, miten vastuu jaetaan yksilöiden ja instituutioiden välillä. Kouluissa turvallisuus ei perustu jatkuvaan kontrolliin, vaan luottamukseen: luottamukseen siihen, että yhteisiä sääntöjä noudatetaan, apua saa tarvittaessa ja lapsen haavoittuvuus otetaan vakavasti.
Lasten kohdalla tämä turvallisuus konkretisoituu erityisesti. Se vaikuttaa siihen, missä he voivat liikkua ja millä tavalla he saavat olla olemassa yhteiskunnassa. Lapsille annetaan tilaa liikkua, oppia ja kasvaa itsenäisiksi, samalla kun aikuiset ympärillä kantavat yhteistä vastuuta heidän hyvinvoinnistaan. Riskit eivät katoa, mutta niitä hallitaan yhdessä. Turvallisuus ei tarkoita maailman sulkemista lapsilta, vaan sellaisten puitteiden luomista, joissa maailmaa voi tutkia luottavaisin mielin.
Käytännössä tämä näkyy pienissä arjen tilanteissa koulussa. Lapsi saa tarvittaessa käydä vessassa kesken tunnin ilman pelkoa nöyryyttämisestä. Hänen ei odoteta istuvan liikkumatta koko oppitunnin ajan vain kurin vuoksi. Tarvittaessa hän voi siirtyä lähemmäs opettajaa tai työskennellä vieruskaverin kanssa. Liike ei automaattisesti tarkoita häiriötä, vaan se voi olla osa oppimista. Oppitunnit ovat usein toiminnallisia: lapset esittelevät ajatuksiaan, työskentelevät ryhmissä, pelaavat oppimispelejä ja käyttävät yhteisiä digilaitteita. Samalla he oppivat käyttämään niitä vastuullisesti. Turvallisuus sisältää siis sekä vapautta että vastuuta.
Kaikkia lapsia kannustetaan tasapuolisesti ilmaisemaan ajatuksiaan, kokemuksiaan ja ideoitaan. Osallistuminen ei ole vain rohkeimpien etuoikeus. Lasten näkemyksiä kuunnellaan ja ne otetaan huomioon koulupäivän suunnittelussa. Monissa luokissa käytetään myös yhteisiä kannustusjärjestelmiä: kun ryhmä toimii hyvin yhdessä, he saavat symbolisen “timantin”. Kun timantteja on kertynyt tietty määrä, luokka saa yhdessä päättää mukavan yhteisen tekemisen. Tosin, kuten usein sanon, monen lapsen mielestä koulussa on muutenkin jo valmiiksi hauskaa.
Kouluissa turvallisuudesta puhutaan myös tunnetasolla avoimesti. Lapset oppivat tunnistamaan ja nimeämään tunteita sekä ymmärtämään omia reaktioitaan. Psyykkistä ja fyysistä turvallisuutta käsitellään konkreettisella ja ikätasoisella tavalla: mitä tehdä erilaisissa tilanteissa, mistä hakea apua ja miten toimia, jos jokin tuntuu väärältä. Tarkoitus ei ole pelotella, vaan antaa tietoa ja vahvistaa valmiuksia.
Koulut tekevät yhteistyötä myös muiden ammattilaisten kanssa. Poliisi ja terveydenhuollon työntekijät, kuten kouluterveydenhoitajat, vierailevat säännöllisesti kouluissa keskustelemassa turvallisuuteen liittyvistä teemoista. Keskustelut keskittyvät ohjaukseen ja ennaltaehkäisyyn: siihen, miten toimia turvallisesti ja kenen puoleen kääntyä tarvittaessa.
Samalla lapsia ei pidetä vain suojattujen seinien sisällä. He tekevät opettajan kanssa retkiä teatteriin, kirjastoon, kirpputoreille, keilaamaan ja ennen kaikkea luontoon. Metsässä opetellaan esimerkiksi tulen käsittelyä turvallisesti. Näissä kokemuksissa näkyy ajatus siitä, että turvallisuus ei tarkoita rajoittamista, vaan taitoa liikkua maailmassa vastuullisesti.
Turvallisuus suomalaisessa koulussa perustuu myös selkeisiin rakenteisiin. Jokaisessa koulussa on käytettävissä koulupsykologi, kuraattori ja kouluterveydenhoitaja. He ovat osa koulun arkea ja tukevat lasten hyvinvointia niin oppimisen, tunteiden kuin terveydenkin näkökulmasta. Koulurakennuksiin pääsyä valvotaan, eikä ulkopuolisilla ole vapaata kulkua. Myös digitaaliset ympäristöt on suojattu: verkkoyhteydet ja käytettävät alustat ovat turvallisia. Kouluruokailu on maksutonta, ravitsevaa ja huomioi lasten erilaiset ruokavaliot.
Kun vanhemmat puhuvat turvallisuudesta, he ajattelevat usein ensisijaisesti suojaa – sitä, että mitään pahaa ei tapahdu. Ajan myötä moni alkaa kuitenkin nähdä, että Suomessa turvallisuus on myös valmistautumista. Se on lasten kasvattamista luottamaan ympäristöönsä, tunnistamaan rajat, pyytämään apua ja kantamaan vastuuta toisista.
Turvallisuus ei ole täällä äänekästä tai näyttävää. Se on läsnä arjen rutiineissa, odotuksissa ja hiljaisessa yhteistyössä perheiden, koulun ja yhteiskunnan välillä.
Yhdessä kasvaen eteenpäin!
Delia ja Jenni
Yhdessä kasvaen -hanke saa rahoituksen Euroopan unionin AMIF-rahastosta. AMIF on EU:n turvapaikka-, maahanmuutto-, ja kotouttamisrahasto. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueen kanssa.
