Validin uudesta vetäjästä Helena Räisäsestä tuntuu kuin kotiin olisi palannut: “Voisimme Puijolassa yhdessä miettiä, mitä yhteistyömuotoja voisimme jatkossa tarjota yrityksille”

Setlementti Puijolan Validi-hanke sai uuden vetäjän, kun filosofian maisteri Helena Räisänen aloitti tiimissä tammikuun alussa. Puijola on Räisäselle tuttu, sillä hän oli vuosina 2016-2017 mukana Puijolan Työlinkki-hankkeessa. Työlinkki- hanke keskittyi auttamaan Suomessa pidempään asuneita maahanmuuttajia työllistymisessä ja opiskelemaan lähtemisessä. Validi on jatkumoa Työlinkki-hankkeelle.

  • Olen tehnyt 18 vuotta työllisyyden kanssa töitä eri tehtävissä. Viimeiset 3 vuotta olin Etelä-Savon työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) johtaja. Se oli pitkälti verkostotyötä ja TYP- palvelussa työtä tekevien eri organisaatioiden työntekijöiden työn johtamista, kehittämistä ja koordinoimista, Räisänen sanoo.

Filosofian maisterin opintojen lisäksi Helena on suorittanut johtamisen ja yritysjohtamisen sekä työvalmentajan erikoisammattitutkinnon. Puijolaan Helenan sai palaamaan mielenkiintoinen työnkuva ja uudenkehittäminen.

Validilla on kasvava asiakasryhmä, jonka parissa on mielenkiintoista tehdä töitä.

  • Hyvä ja tuttu työyhteisö veti myös puoleensa. On tuntunut, siltä kuin kotiin olisi palannut.

Räisänen kehuu Puijolan Validia ja sen työntekijöitä.

  • Kompassissa ja Puijolassa on paljon työllisyyteen liittyvää osaamista. Toivoisin, että voisimme Puijolassa yhdessä miettiä, millaisia uusia yhteistyömuotoja voimme tarjota asiakkaille.

Validin toiminnassa ajatus on lähteä kehittämään toimintaa yhdessä siihen suuntaan, mitä lisäarvoa voisi tarjota yrityksille pelkän työvoiman lisäksi.

  • Miten voimme olla enemmän yrityksissä auttamassa, että työntekijät pääsevät paremmin työn arkeen kiinni ja työnantaja pääsee helpommalla? Tässä hyödynnetään yhden työhönvalmentajamme opintoja.

Räisänen näkee, että isossa kuvassa työllistämisessä on menty viime vuosina oikeaan suuntaan siinä, että on parannettu oppilaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyötä.

  • Lisäksi on tärkeää auttaa yrityksiä kehittämään valmiuksia ottaa erilaisilla taustoilla olevia ihmisiä töihin.
  • Jokainen työ on yhtä arvokasta ja me tarvitsemme tekijöitä aivan kaikkiin meidän töihin. On tärkeää, että ihmisten työllistymistä mietittäisiin kokonaisuutena ja sitä, että esimerkiksi maahanmuuttajat pysyisivät myös pienemmillä paikkakunnilla.

Silloin täytyy olla kunnossa koko elämään liittyvät palvelut ja kokonaisuus, ei vain pelkkä työ.

Kirjoittanut Kari Angeria Tutustu henkilön kirjoituksiin
PHP Code Snippets Powered By : XYZScripts.com