K-kauppias Keijo Ollikainen otti töihin ukrainalaisen – “Työnantajille haluan viestittää, että älkää pelätkö työllistää muualta tulleita”

  Ukrainalainen Adriana tuli töihin Keijo Ollikaisen K-Market Pirttiin marraskuun kolmas päivä. Aikaisempaa kokemusta ruokakaupasta hänellä ei ollut, mutta hän oli työskennellyt kotikaupungissaan Harkovassa kirjakaupassa ja sosiaalisen median suunnittelijana. Täällä on ollut tosi mukavaa ja ihmiset ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Minulla oli hieman ennakkoluuloja, että suomalaiset ovat kaikki hiljaisia, mutta se ajatus muuttui äkkiä. […]

Validin uudesta vetäjästä Helena Räisäsestä tuntuu kuin kotiin olisi palannut: “Voisimme Puijolassa yhdessä miettiä, mitä yhteistyömuotoja voisimme jatkossa tarjota yrityksille”

Setlementti Puijolan Validi-hanke sai uuden vetäjän, kun filosofian maisteri Helena Räisänen aloitti tiimissä tammikuun alussa. Puijola on Räisäselle tuttu, sillä hän oli vuosina 2016-2017 mukana Puijolan Työlinkki-hankkeessa. Työlinkki- hanke keskittyi auttamaan Suomessa pidempään asuneita maahanmuuttajia työllistymisessä ja opiskelemaan lähtemisessä. Validi on jatkumoa Työlinkki-hankkeelle. Olen tehnyt 18 vuotta työllisyyden kanssa töitä eri tehtävissä. Viimeiset 3 vuotta olin Etelä-Savon työllistymistä edistävän […]

PHP Code Snippets Powered By : XYZScripts.com